Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 47



 

Kaavoitusmaksut / Kyrsyän rantaosayleiskaava

 

KHALL 29.05.2023 § 112 

 

Selostus Maankäyttö- ja rakennuslain 76 §:ssä säädetään yleiskaavan laati

 miskustannuksista ranta-alueelle seuraavasti:

 

 Jos rantoja käsiftelevä yleiskaava laaditaan pääasiallisesti loma-asutuksen järjestämiseksi, voidaan puolet yleiskaavan laatimiskustannuksista periä maanomistajilta heidän kaavasta saamansa hyödyn suhteessa. kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan ja -ajan.

 

 Partalansaaren ja Saimaa-Siikajärven rantaosayleiskaavojen osalta kaavoitusmaksuna on peritty 80 euroa/rakennuspaikka ja Koillisosan rantaosayleiskaavan kaavoitusmaksu on ollut 100 euroa / rakennuspaikka. Kaavoitusmaksu on peritty ensimmäisen rakennuspaikalle kaavan perusteella myönnettävän rakennusluvan yhteydessä.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Kyrsyän rantaosayleiskaavan kaavoitusmaksu peritään seuraavasti:
1. Kaavoitusmaksu on suuruudeltaan 100 euroa/rakennuspaikka
2. Kaavoitusmaksu peritään ensimmäisen rakennuspaikalle kaavan perusteella myönnettävän rakennusluvan yhteydessä.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus:

Asia jätetään pöydälle.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaisa Ralli oli intressijäävinä tässä pykälässä klo 13.51 - 13.59.

Vesa Ahonen oli puheenjohtajana tässä pykälässä klo 13.51 - 13.59.
Liisa Ruottinen-Partanen oli paikalla tässä pykälässä Kaisa Rallin varajäsenenä klo 13.51 - 13.59.
Eetu Nissinen ja Mirja Anunti-Virta olivat intressijääveinä tässä pykälässä klo 13.51 - 13.59.

 

KHALL 25.03.2024 § 47  

227/02.05.00/2022  

 

Selostus Maankäyttö- ja rakennuslain 76 §:ssä säädetään yleiskaavan laati

 miskustannuksista ranta-alueelle seuraavasti:

 

 Jos rantoja käsiftelevä yleiskaava laaditaan pääasiallisesti loma-asutuksen järjestämiseksi, voidaan puolet yleiskaavan laatimiskustannuksista periä maanomistajilta heidän kaavasta saamansa hyödyn suhteessa. kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan ja -ajan.

 

 Partalansaaren ja Saimaa-Siikajärven rantaosayleiskaavojen osalta kaavoitusmaksuna on peritty 80 euroa/rakennuspaikka ja Koillisosan rantaosayleiskaavan kaavoitusmaksu on ollut 100 euroa / rakennuspaikka. Kaavoitusmaksu on peritty ensimmäisen rakennuspaikalle kaavan perusteella myönnettävän rakennusluvan yhteydessä.

 

Liitteet Kartat Kyrsyän rantaosayleiskaavan alueesta

 

Valmistelija Tekninen johtaja Asta Veikkanen

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mervi Palmu

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Kyrsyän rantaosayleiskaavan kaavoitusmaksu peritään seuraavasti:
1. Kaavoitusmaksu on suuruudeltaan 100 euroa/rakennuspaikka
2. Kaavoitusmaksu peritään ensimmäisen rakennuspaikalle kaavan perusteella myönnettävän rakennusluvan yhteydessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaisa Ralli, Eetu Nissinen, Pertti Paunonen ja Henna Pylkkänen olivat osallisuusjääveinä tässä pykälässä klo 14.13 - 14.15.

Vesa Ahonen on puheenjohtajana tässä pykälässä.

Mirjam Reponen oli Henna Pylkkäsen varajäsenenä tässä pykälässä.

Tekninen johtaja Asta Veikkanen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14.13 - 14.14.