Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 46



 

Kyrsyänjärven alueen rantaosayleiskaavan luonnosvaihe

 

KHALL 12.02.2024 § 32 

 

Selostus (kh 6.7.20 § 123) Sulkavan kunnan alueella on käynnissä Kyrsyän rantaosayleiskaavan laadinta.

 Suunnittelualue käsittää vielä kaavoittamattomat sisäjärvet Kyrsyänjärven ympäristössä.

 Yleiskaava laaditaan järvien ja lampien osalta samojen mitoitusperusteiden mukaisesti ja rakennuspaikat osoitetaan samojen perusteiden mukaisesti kuin Sulkavalla aiemmin laadituissa ja jo lainvoiman saaneissa kaavoissa.

 

 Aiemmissa kaavoissa ei ole ollut laajoja ja pitkiä jokialueita. Tästä syystä jokialueille ei ole aiemmin määritelty mitoitusperusteita. Kyrsyän rantaosayleiskaavan alueella ovat Sulkavan suurimmat ja pisimmät jokialueet. Jotta rakennuspaikkoja pystytään osoittamaan maanomistajien tasapuolinen kohtelu huomioiden, on jokialueiden kohdalle määriteltävä omat mitoitusperusteet.

 Jokialueille esitetään mitoitusperusteeksi 2 rakennuspaikkaa / muunnettu rantakilometri.

 

Liite:  Kyrsyän rantaosayleiskaavan mitoitusperusteet

 

 Lisätietoja: kaavan laatija Markus Hytönen, puh. 040 721 7527, markus.hytonen@plandisain.fi

 

Valmistelija Vt. tekninen johtaja Asta Veikkanen

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mervi Palmu

   

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Kyrsyän rantaosayleiskaavan mitoitusperusteet.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtajana tässä pykälässä toimi Vesa Ahonen.

Osallisuusjääveinä olivat Kaisa Ralli, Eetu Nissinen, Pertti Paunonen ja Henna Pylkkänen.

Vt. tekninen johtaja Asta Veikkanen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 13.52 - 14.21.

Kaavan laatija Markus Hytönen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14.00 - 14.21.

 

KHALL 25.03.2024 § 46  

80/10.02.03/2022  

 

Selostus Sulkavan kunta on käynnistänyt Kyrsyän rantaosayleiskaavan vuonna 2020 ja se on tarkoitus asettaa kaavaluonnoksena nähtäville 1.4.2024 - 30.4.2024 väliseksi ajaksi.

 

 Kaava laaditaan oikeusvaikutteisena rantaosayleiskaavana, joka mahdollista kaavassa osoitetun rakennuspaikan rakentamisen suoraan rakennusluvalla ilman poikkeamislupaa (MRL 72 §). Kaavalla osoitetaan tilakohtaisesti rakennuspaikkojen lukumäärä sekä likimääräinen sijoittuminen kaavoitettavan alueen ranta-alueella (150 - 200 m rantavyöhyke). Rakennuspaikkojen tilakohtainen lukumäärä perustuu mitoituslaskelmaan, jolla pyritään maanomistajien tasapuoliseen kohteluun, luonto- ja maisema-arvojen turvaamiseen sekä riittäviin vapaana säilyviin virkistyskäyttöön soveltuviin ranta-alueisiin. Lisäksi ympäristö- ja virkistystekijät huomioidaan uusien rakennuspaikkojen sijoittamisessa.

 

 Kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti (MRL) asukkaille kirjeellä sekä samanaikaisella kuulutuksella kunnan internet-sivuilla ja Sulkava-lehdessä. Kirje lähetetään kaikille kaava-alueen maanomistajille siltä osin kuin postiosoitteet ovat kunnan tiedossa.

 

 Samalla pyydetään niiltä viranomaisilta lausunnot, joiden toimialaa rantaosayleiskaavan laatiminen koskee. Kaavaprosessia varten on laadittu internet-sivut, joiden kautta löytyy ajantasaisin tieto kaavan etenemisestä. Sivustojen kautta voi jättää mahdollisia mielipiteitä kaavaluonnoksen sisällöstä 30.4.2024 mennessä sekä välittää kaavan laatimista varten tarpeellisia taustatietoja. Lisäksi sivustojen kautta voi liittyä kaavan sähköpostituslistalle antamalla kaavaprosessin aikana sähköpostiosoitteensa. Myös kaikki kaava-asiakirjat löytyvät näiltä sivustoilta. Internet-sivujen osoite on www.plandisain.fi/kyrsya

 

 Kaavaluonnos pidetään lisäksi MRL:n mukaisesti julkisesti nähtävillä ajalla 1.4.2024 - 30.4.2024 kunnan kotisivuilla ja Sulkavan kunnan teknisessä toimistossa, osoitteessa Kauppatie 1.

 

 Kaavanlaatija Plandisain Oy on laatinut yhteistyössä Sulkavan kaavoituspalveluiden ja rakennusvalvonnan kanssa Kyrsyän rantaosayleiskaavan luonnosvaiheen asiakirjat liitteineen.

 

 Kaava-asiakirjat:

 - Kaavakartta 1/2

 - Kaavakartta 2/2

 - Kaavamääräykset

 - Kaavaselostus

  

 Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - PlanDisain Oy 2023

 Liite 2 Mitoitusperusteet - PlanDisain Oy 2024

 Liite 3 Luonto- ja maisemaselvitys - Sipari 2015

 Liite 4 Luontoselvitys - Kotkansiipi 2020

 Liite 5 Arkeologinen inventointi - Mikroliitti Oy 2019

 Liite 6 Rakennetun kulttuurihistorian selvitys - Selvitystyö Ahola Oy 2020

 

 Kaavanlaatija esittelee kaavaluonnosta yleisötilaisuudessa 16.4.2024 klo 17:30 - 19:30. Tilaisuus järjestetään Sulkavan keskuskoulun liikuntasalissa osoitteessa Koulutie 8, 57800 Sulkava. Esittely kestää n. 45 min ja loppuaika on varattu keskustelulle. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

 

Valmistelija Tekninen johtaja Asta Veikkanen

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mervi Palmu

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä  Kyrsyän rantaosayleiskaavan luonnosvaiheen asiakirjat ja asettaa ne julkisesti nähtäville 1.4. - 30.4.2024 väliselle ajalle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaisa Ralli, Eetu Nissinen, Pertti Paunonen ja Henna Pylkkänen olivat osallisuusjääveinä klo 14.07 -  14.12.
Vesa Ahonen oli puheenjohtajana tässä pykälässä.

Mirjam Reponen oli Henna Pylkkäsen varajäsenenä tässä pykälässä klo 14.07 - 14.12.

Tekninen johtaja Asta Veikkanen oli tämän pykälän käsittelyn aikana kokouksessa paikalla klo 14.07 - 14.11.