Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.10.2021/Pykälä 60


6 Kauppakirjaluonnos Gasoline Lighthouse Oy

 

Pulkkilantie 119 teollisuustontin (ns. Destian tontin) jatkokäyttö / tontin myynti

 

KHALL 13.09.2021 § 206 

 

 

 

 

Selostus Destia Oy:n maanvuokrasopimus kunnan omistamasta n. 9 000 m2 teollisuustontista osoitteessa Pulkkilantie 119 on päättynyt 30.6.2021. Kunnanhallitus päätti kokouksessa 4.6.2021, että kunta ei lunasta Destia Oy:n omistamaa peltihallia, joka sijaitsee kiinteistöllä. Kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtajan ja kiinteistöpäällikön neuvottelemaan peltihallin purkamisesta ja kiinteistön siivoamisesta Destia Oy:n kanssa. Alue on siivottu kuluneen kesän aikana, mutta hallia ei ole vielä purettu.

 

 Kuntaan on tullut kyselyitä elinkeinon harjoittajilta, jotka olisivat kiinnostuneita ostamaan tai vuokraamaan maa-alueen kunnalta siten, että heillä olisi mahdollisuus myös ostaa tai vuokrata tontilla oleva halli Destialta Oy:ltä. Destia on ilmaissut olevansa edelleen valmis myymään peltihallin, mikäli kunta myy tai vuokraa maa-alueen yrittäjälle, joka hallia tarvitsee.

 

 Alueella ei ole voimassa olevaa hinnoittelua ja yleinen hintataso ei ole tiedossa. Kunnan kannalta olisi selkeintä, että tontti myytäisiin yrityskäyttöön ja Destia luovuttaisi hallin tulevalle omistajalle. Destian kanssa asiasta on keskusteltu ja päädytty siihen, että kunta voisi myydä tonttia rakennuksineen huutokaupat.com -sivustolla ja mahdollinen kauppahinta jaettaisiin siten että kunta saisi 66,6 % ja Destia Oy 33,3 % kauppahinnasta. Mikäli kauppaa ei syntyisi, purkaa Destia hallin pois.

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää, 044 417 5202, juho.jarvenpaa@sulkava.fi

 Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen, 044 417 5205, antti.hulkkonen@sulkava.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa ns. Destian tontin myytäväksi huutokaupat.com -sivustolla siten, että kauppaan sisältyy myös Destia Oy:n omistama peltihalli. Kunnanhallitus sitoutuu siihen, että kauppahinnasta 33,3 % osoitetaan Destia Oy:lle, joka laatii luovutuskirjan hallista. Sulkavan kunta pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä saatu korkein tarjous. Korkeimman tarjouksen tehneen on annettava selvitys teollisuustontin käyttämisestä yritystoiminnassa. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.50 - 17.03.

 

 

KHALL 13.10.2021 § 237 

 

 

 

 

Selostus Kunnan omistama teollisuustontti osoitteessa Pulkkilantie 119 ja sillä sijaitseva Destian omistama peltihalli olivat myynnissä huutokaupat.com -sivustolla ajalla 22.9.-10.10.2021. Korkein saatu tarjous oli 27 600 euroa. Tarjouksen jätti Gasoline Lighthouse Oy.

 

 Gasoline Lighthouse Oy on antanut tarjouksen hyväksymisen ehtona olevan selvityksen teollisuustontin käyttämisestä yritystoiminnassa. Kunnanjohtaja esittelee asian kokouksessa.

 

 Kunnanhallituksen 13.9.2021 päätöksen mukaisesti kauppahinta jaetaan siten, että kunta myy maapohjan 18 492 euron hinnalla ja Destia Oy luovuttaa hallin erillisellä luovutuskirjalla, hinta 9 108 euroa.

 

 Alueella ei ole voimassa kunnanvaltuuston vahvistamaa tonttihinnoittelua, joten kauppa tulee saattaa valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Liite Kauppakirjaluonnos

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää, 044 417 5202, juho.jarvenpaa@sulkava.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se
1) päättää myydä teollisuustontin osoitteessa Pulkkilantie 119 Gasoline Lighthouse Oy:lle kauppahinnalla 18 492 euroa, ja
2) hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään siihen tarvittaessa teknisiä korjauksia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 14.10.2021 § 60  

69/00.01.02/2021  

 

 

 

Liite Kauppakirjaluonnos

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto 1) päättää myydä teollisuustontin osoitteessa Pulkkilantie 119 Gasoline Lighthouse Oy:lle kauppahinnalla 18 492 euroa, ja  2) hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään siihen tarvittaessa teknisiä korjauksia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.