Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aika- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 52


 

Liikunnanohjaajan täyttölupa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.9.2026 alkaen

 

VAPSILTK 08.10.2025 § 52  

422/01.01.00/2022  

 

Selostus Sulkavalla ja Puumalassa on toiminut keväästä 2024 Pu-Su-liikuntaa-hanke, jonka myötä Sulkavalla on toiminut 50 % liikunnanohjaaja. Liikunnanohjaajan työnkuvaan on kuulunut kuntaisille tarjottu liikuntaneuvonta ja elintapaohjaus. Palvelu on tarjottu yksilöohjauksena ja pääasiallisena kohderyhmänä ovat olleet liian vähän liikkuvat henkilöt. Syksyllä 2025 on aloitettu myös elintapaohjausryhmä, johon sisältyy lisäksi mm. luentoja. Liikunnanohjaajan tarjoama palvelu on ollut erittäin suosittu ja asiakkaita on ollut hyvin. Myös liikuntahallin kävijämäärä on yli kaksinkertaistunut 2025 verrattuna vuoteen 2024. Pu-Su-liikuntaa-hanke on päättymässä 30.6.2026 ja asiakaspalvelutyö hankkeen osalta päättyy jo jonkin verran aiemmin keväällä hanketyöntekijän pitämättömien lomien ja hankeraportointityön takia. Hanke on osoittanut liikunnanohjaajan tarpeen Sulkavalla ja paremmin voivat kuntalaiset vähentää pitkässä juoksussa kunnan hyte-menoja. Lisäksi myös hyte-kerroin palkitsee parempina valtionosuuksina kuntalaisten hyvinvointiin laitetut eurot. Jos kunnalla olisi oma vakinainen liikunnanohjaaja, joka olisi mukana suunnittelemassa toimintaa, tämä lisäisi toiminnan dynaamisuutta erityisesti Järvi-Saimaan Kansalaisopiston toiminnassa, jossa vastaava työ on aiemmin hoidettu freelancereilla. Myös kunnan liikuntatoimen työssä sekä poikkihallinnollisessa työssä, kuten hyvinvointityö, toisi paljon hyötyjä, jos mukana olisi liikunta-alan ammattilainen, joka olisi mukana suunnittelemassa työtä. Liikunnanohjaajan ammatillinen osaaminen tukisi myös seurojen työtä. Liikunnanohjaajan työstä voisi olla jatkossakin 50 % liikuntaneuvontaa ja 50 % Järvi-Saimaan Kansalaisopiston ryhmäliikuntatuntien vetämistä. Liikunnanohjaaja osallistuu sekä kunnan liikuntatoimen, että Järvi-Saimaan Kansalaisopiston toiminnan suunnitteluun.

 

 Kansalaisopistossa on ollut haasteita saada liikunnan tuntiopettajia. Osa-aikaisen liikunnanopettajan myötä varmistaisimme liikunnan ohjauksen ja monipuolisten liikuntakurssien saatavuuden alueella . Liikunta-alan asiantuntijan verkostojen kautta olisi mahdollista löytää erilaisten liikuntamuotojen ohjaajia ja kansalaisopiston kurssitarjontaa voitaisiin laajentaa liikunnan lyhyt- ja erikoiskursseihin.

 

 Liikuntaneuvonnan osuutta varten on mahdollista hakea myös kehittämisavustusta Suomi Liikkeelle - ohjelmasta. Tästä on tulossa hakuinfo 7.10., johon kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori osallistuu. Tukiprosentti on aluehallintoviraston hankkeissa vaihdellut, 2025 se oli 60 %. Nykyistä hanketta rahoitetaan saman ohjelman kautta, joten uutta hanketta ei ole perusteltua hakea ennen nykyisen päättymistä. Jos hanketta haetaan ja siihen saadaan positiivinen päätös, niin päätös saadaan vasta ensi vuoden puolella.

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori ja kansalaisopiston rehtori

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Päätösehdotus Haetaan täyttölupaa vapaa-aika- ja sivistyslautakunnalta ja edelleen kunnanhallitukselta liikunnanohjaajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.9.2026 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.