RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan viran täyttäminen / virkavaali
KHALL 30.10.2023 § 225
Selostus Kunnanjohtaja Juho Järvenpää on irtisanoutunut kunnanjohtajan virasta siten, että virkasuhde päättyy 31.12.2023.
Hallintosäännön 47 § mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viran, johon valtuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.
Hallintosäännön 50 § Toimielin päättää alaisensa henkilöstön kelpoisuusehdoista. Kunnanjohtaja työskentelee kunnanhallituksen alaisuudessa. Kuntalain 7. luvun 38 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa.
Hallintosäännön 52 § mukaan kunnanvaltuusto valitsee kunnanjohtajan.
Kuntalaissa on erikseen määräykset kunnanjohtajan viran täyttämisestä. Kuntalain 7. luvun § 41 mukaan valtuusto valitsee kunnanjohtajan joko määräajaksi tai toistaiseksi. Määräajan pituudesta ei ole laissa määräyksiä, vaan asia on kunnan harkinnassa. Hakuilmoituksessa mainitaan, täytetäänkö virka toistaiseksi vai määräajaksi ja määräaika mainitaan myös.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. käynnistää kunnanjohtajan viran täyttöprosessin,
2. määrätä kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdoksi soveltuvan korkeakoulututkinnon ja edellyttää virkaan valittavalta kunnallishallinnon ja -talouden tuntemusta,
3. kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana, ja
4. nimetä virantäytön valmistelutyöryhmän ja tälle puheenjohtajan ja sihteerin. Valmistelutyöryhmä päättää virantäytön aikataulusta, hakuilmoituksen sisällöstä, valitsee haastatteluun ja henkilöarviointiin kutsuttavat, sekä päättää tarvittaessa hakuajan jatkamisesta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Valmistelutyöryhmä koostuu kunnanhallituksesta ja kunnanhallituksen työskentelyyn osallistuvista valtuuston puheenjohtajista. Puheenjohtajaksi valittiin Eetu Nissinen ja varapuheenjohtajiksi valtuuston puheenjohtajisto. Valmistelutyöryhmä valitsee itsellensä sihteerin.
KHALL 30.01.2024 § 23
Kunnanjohtajan virkaan tuli 23 hakemusta / suostumusta.
Kunnanvaltuuston suorittamassa vaalissa ovat mukana kaikki kelpoisuusehdon täyttäneet henkilöt.
Tasa-arvolain ja Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan työnantajan on aina tehtävä ansiovertailu, kun hakijoina on sekä miehiä että naisia. Ansiovertailussa otetaan huomioon hakijoiden koulutus, aikaisempi työkokemus ja sellaiset hakijan ominaisuudet, tiedot ja taidot, jotka ovat eduksi tehtävän hoitamisessa.
Kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdot ovat soveltuva korkeakoulututkinto ja edellytetään virkaan valittavalta kunnallishallinnon ja -talouden tuntemusta.
Virkanimityksissä on otettava huomioon myös perustuslain 125 §:n mukaiset yleiset nimitysperusteet taito, kyky ja koeteltu kansaiskunto.
Haastatteluun kutsuttiin 3.1.2024
Jari Kattainen, kauppatieteiden tohtori
Taija Myyrä, yhteiskuntatieteiden maisteri
Seppo Pirttikoski, maa- ja metsätieteiden maisteri
Jari Salonen, yleisesikuntaupseeri, MBA
Sakari Varala, tradenomi
Jussi Stoor, kauppatieteiden maisteri
Lisäksi haastateltiin Henri Partanen, hallintotieteiden kandidaatti, 12.1.2024. Haastatteluissa olleista hakijoista on laadittu ansiovertailu (ei julkinen).
Haastatelluista valmistelutyöryhmä päätti esittää kutsun soveltuvuusarviointiin Sakari Varalalle, Jari Saloselle ja Henri Partaselle.
Kuntalain 41 §:n mukaisesti valtuusto toimittaa kunnanjohtajan vaalin. Jos vaalissa ei kukaan ehdokkaista ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Jälkimmäisessä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi.
Kuntalain 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus.
Oheismateriaali Valmistelutyöryhmän kokousmuistiot
Ansiovertailu (salassa pidettävä julkisuuslaki 24 § 29 kohta)
Liitteet Hakuilmoitukset
Kunnanjohtajan virkaa hakeneet
Hakijoiden yhteenveto
Suostumukset
Ansioluettelot
Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mervi Palmu
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto
1. suorittaa Sulkavan kunnanjohtajan virkavaalin toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen;
2. toteaa, että viran täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa;
3. toteaa, että valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan;
4. oikeuttaa kunnanhallituksen sopimaan viran vastaanottamisesta sekä päättämään valituksi tulleen palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KVALT 05.02.2024 § 3
275/01.01.01/2022
Oheismateriaali Valmistelutyöryhmän kokousmuistiot
Ansiovertailu (salassa pidettävä julkisuuslaki 24 § 29 kohta)
Liitteet Hakuilmoitukset
Kunnanjohtajan virkaa hakeneet
Hakijoiden yhteenveto
Suostumukset
Ansioluettelot
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto
1. suorittaa Sulkavan kunnanjohtajan virkavaalin toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen;
2. toteaa, että viran täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa;
3. toteaa, että valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan;
4. oikeuttaa kunnanhallituksen sopimaan viran vastaanottamisesta sekä päättämään valituksi tulleen palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista.
Käydyssä keskustelussa valtuutettu Hannu Auvinen esitti kunnanjohtajaksi Henri Partasta. Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti kunnanjohtajaksi Sakari Varalaa. Sirpa Nokelainen, Henna Pylkkänen, Mirja Anunti-Virta, Pertti Paunonen, Kaisa Ralli, Kukka-Maaria Kärki ja Pirjo Valkasmaa käyttivät puheenvuoron, jossa kannattivat Sakari Varalaa. Lasse Partanen käytti puheenvuoron, jossa kannatti Henri Partasta.
Puheenjohtaja totesi, että valittavasta ei ole yksimielisyyttä ja tulee suorittaa virkavaali. Vaali suoritetaan enemmistövaalina suljetuin lipuin. Mikäli kukaan ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä, tällöin valituksi tulee se, joka on saanut eniten ääniä. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Pöytäkirjantarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina.
Käydyssä vaalissa Sakari Varala sai 14 ääntä, Henri Partanen 6 ääntä ja Tiina Andesson 1 äänen.
Päätös Kunnanvaltuusto valitsi kunnanjohtajaksi Sakari Varalan.
Viran täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Kunnanvaltuusto oikeuttaa kunnanhallituksen sopimaan viran vastaanottamisesta sekä päättämään valituksi tulleen palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |