RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 185
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
7 | Sulkavan kunnan tietohallintoselvitys 26.5.2023 |
![]() |
8 | Sulkavan kunnan tietohallintoselvitys yritysvaikutusten arviointi |
Sulkavan kunnan tietohallintoselvitys
KHALL 04.09.2023 § 185
236/07.00.00/2022
Selostus Talousarvion toimintasuunnitelmassa tavoitteena vuodelle 2023 tietohallinnon osalta kokonaisarkkitehtuurin selvittäminen. Selvitys kohdistui kunnan nykyiseen tietohallinnon toimintarakenteeseen, jonka vuotuinen kustannus on yhteensä noin 232 000 euroa (alv. 0 %).
Selvitystyössä tutkittiin tietohallintopalvelujen nykyistä toimintamallia sekä vaihtoehtoisia järjestämismuotoja:
- Tietohallinto järjestetään itse
- Isäntäkunta-malli
- Inhouse-yhtiön käyttäminen
- Ulkoistus
- Edellisten yhdistelmä
Selvitystyössä läpikäytyjen vaihtoehtojen perusteella toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisinta olisi käynnistää tietohallintopalvelujen (ml. perustietotekniikka) kokonaisulkoistusneuvottelut Kuntien Tiera Oy:n ja Meidän IT ja talous Oy:n kanssa. Saatujen tarjousten perusteella valitaan Sulkavan kunnalle parhaiten sopiva inhouse-kumppani, huomioiden mm. järjestelyn kattavuus, toimivuus ja kustannukset.
Liite Sulkavan kunnan tietohallintoselvitys
Yritysvaikutusten arviointi
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnan tietohallinnon osalta käynnistetään kokonaisulkoistusneuvottelut Kuntien Tiera Oy:n ja Meidän IT ja talous Oy:n kanssa.
Päätös Muutettu päätösehdotus:
Asia siirretään uudelleen valmisteltavaksi.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |