RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2022/Pykälä 248
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Työllisyyskoordinaattorin täyttölupa
KHALL 09.12.2022 § 248
161/01.01.00/2022
Selostus Kunnan työelämäpalveluiden työntekijöistä toinen työvalmentaja ja palveluohjaaja 0,5 htv siirtyvät 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueen palvelukseen. Kunnan työelämäpalveluiden yhteyshenkiöksi ja palkkatukityöllistämisen ohjaus- ja koordinointitehtävien varmistamiseksi tulee osoittaa riittävä henkilöstöresurssi. Asia on huomioitu vuoden 2023 talousarvion laadinnassa.
Hallintosäännön 51 §:n mukaan kunkin yksikön henkilöstövalinnoista vastaava huolehtii siitä, että viran- ja työsuhteen täyttöön anotaan täyttölupa kunnanhallitukselta hyvissä ajoin. Täyttölupaa tulee hakea silloin, kun kyse on viran tai työsuhteen täyttämisestä.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan työllisyyskoordinaattorin palkkaamiseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |