RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 210
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ranta-asemakaavoituksen käynnistäminen kiinteistöillä 768-423-3-25, 768-423-3-30 sekä 768-423-3-32
KHALL 07.11.2022 § 210
147/10.02.03/2022
Selostus Kiinteistöjen 768-423-3-25, 768-423-3-30 ja 768-423-3-32 omistajat ovat lähestyneet asiamiehensä kaavanlaatija, rakennus-ja maanmittaus-insinööri, YKS 556 Alpo Leinosen kautta Sulkavan kunnanhallitusta pyytääkseen hallitusta käynnistämään ranta-asemakaavan laatimisen omistamiensa kiinteistöjen alueella.
Kaavoitettavaksi suunniteltu ns. Reittiönrannan alue sijaitsee Sulkavan kunnan Rauhaniemen kylässä, Pajasalmen ranta-alueella. Alueella on voimassa (15.2.2010) Saimaa-Siikajärven rantaosayleiskaava ja siinä merkintä DK eli alue on tarkoitettu asemakaavoitettavaksi. Lisäksi alueella on kaksi ar- merkintää. Yleiskaavassa ei ole yksiselitteisesti osoitettu alueelle kuuluvaa rakennusoikeutta.
Yleiskaavan toinen määräys eli kaksi ar-merkintää "kulttuurihistoriallisesti ja / tai ympäristön kannalta arvokas rakennus" edellyttää huomioimaan välirauhan aikana v.1940 sinne rakennetun ns. Rauhaniemen Parakkikylän kasarmialueen aliupseeritalot. Rakennuksille on kaavassa asetettu joitakin ehtoja.
Kaavoituksen kaikista käsittely-, kuulutus- yms. kustannuksista vastaavat kiinteistöjen omistajat sopimallaan tavalla.
Oheismateriaali: Kaavoittajakonsultin kirje sekä alustavat kaavakartta-, kaavamääräys- yms. liitteet.
Valmistelija Johtava rakennustarkastaja Mauri Ruuskanen puh. 0405711689
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus
1) päättää käynnistää haetun Reittiönrannan ranta-asemakaavahankkeen.
2) hyväksyy kaavoitettavaksi esitetyn alueen.
3) hyväksyy alustavat kaavamerkinnät ja -määräykset.
4) edellyttää että kiinteistöjen omistajat vastaavat kaikista kaavoituskuluista keskenään sopimallaan tavalla.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Johtava rakennustarkastaja Mauri Ruuskanen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14.07 - 14.13.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |