RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 222
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokoomuksen valtuustoaloite Leaderhankkeiden väliaikaisesta rahoituksesta sulkavalaisille yhdistyksille
KHALL 04.10.2021 § 222
33/00.01.01/2021
Selostus Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti 12.8.2021 seuraavan valtuustoaloitteen Leaderhankkeiden väliaikaisesta rahoituksesta sulkavalaisille yhdistyksille:
" Sulkavan kunnassa on vireitä yhdistyksiä, jotka järjestävät toimintaa sekä kehittävät kuntaamme eri tavoin. Suuremmille hankkeille on mahdollisuus hakea Leaderrahoitusta Rajupusu Leaderilta. Hankkeissa voi haasteeksi muodostua se, että kulut alkavat juosta ennenkuin hankkeesta voi tehdä maksatushakemuksia. Jotta pienten yhdistysten kehittämistoimintaa syntyisi, kunta voisi toimia väliaikaisena lainamuotoisena rahoittajana.
Sulkavan kunnan hallintosäännön 27§:n mukaan "Kunnanvaltuusto päättää lainan antamisesta". Aloitteessamme esitämme, että meillä olisi periaatepäätös, jonka mukaan kunta voi lainata hankeaikaisen rahoituksen sulkavalaiselle järjestölle. Laina haetaan samoilla periaatteilla kullekin hankkeelle erikseen.
. Hanke tulee olla yleishyödyllinen, jonka hyödyistä on kaikkien kuntalaisen
mahdollisuus nauttia.
. Lainan myöntäminen edellyttää myönteistä rahoituspäätöstä Rajupusu Leaderilta
. Toteuttajalta edellytetään riittäviä taloudellisia resursseja ja tarvittavaa osaamista tuettavan toiminnan toteuttamiseen
. Laina on koroton.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkovalmistelusta. Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus: Valtuustoaloite lähetetään kehittämispäällikölle jatkovalmisteltavaksi. Selvitys tuodaan kunnanhallitukselle.
Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |