RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 03.07.2023/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Peruspalvelulautakunnan jäsenen valinta Jenna Tariman tilalle
KHALL 02.08.2021 § 5
Selostus Kunnan hallintosäännössä määrätään, että peruspalvelulautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan. Kuntalain 74 § mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 4 a § määrää, että
sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään ehdokkaita tässä pykälässä tarkoitettuihin toimielimiin, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jäsenpaikkaa kohden.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto
1) valitsee peruspalvelulautakuntaan seitsemän jäsentä ja heille seitsemän henkilökohtaista varajäsentä, ja
2) valitsee peruspalvelulautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KVALT 12.08.2021 § 43
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto 1) valitsee peruspalvelulautakuntaan seitsemän jäsentä ja heille seitsemän henkilökohtaista varajäsentä, ja 2) valitsee peruspalvelulautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Kunnanvaltuusto valitsi peruspalvelulautakuntaan
1) seitsemän jäsentä ja heille seitsemän henkilökohtaista varajäsentä: Eeva Lyytinen (varajäsen Henna Pylkkänen), Hannamari Autio (varajäsen Mari Hiltunen), Jenna Tarima (varajäsen Heikki Leinonen), Toni Pikkusilta (varajäsen Karoliina Hämäläinen), Tamara Blomerus (varajäsen Sari Reinikainen), Ari Partanen (varajäsen Pekka Kohvakka) ja Ari Möttönen (varajäsen Tomi Naukkarinen):
2) valitsi peruspalvelulautakunnan puheenjohtajaksi Eeva Lyytisen ja varapuheenjohtajaksi Hannamari Aution.
KHALL 27.03.2023 § 68
Selostus Hannamari Autio on pyytänyt eroa peruspalvelulautakunnan jäsenyydestä, joten hänen tilallee tulee valita jäsen sekä varapuheenjohtaja.
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee jäsenen Hannamari Aution tilalle ja valitsee varapuheenjohtajan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KVALT 13.06.2023 § 15
Hallituksen päätösesitys: Kunnanvaltuusto valitsee jäsenen peruspalvelulautakuntaan Hannamari Aution tilalle ja valitsee peruspalvelulautakunnalle varapuheenjohtajan.
Päätös Kunnanvaltuusto valitsi Maija Hämäläisen peruspalvelulautakuntaan Hannamari Aution tilalle ja valitsi hänet peruspalvelulautakunnan varapuheenjohtajaksi.
KHALL 26.06.2023 § 144
Selostus Jenna Tarima on pyytänyt eroa peruspalvelulautakunnan jäsenyydestä, joten hänen tilallee tulee valita jäsen.
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee peruspalvelulautakunnan jäsenen Jenna Tariman tilalle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KVALT 03.07.2023 § 35
244/00.00.01/2022
Hallituksen päätösesitys Kunnanvaltuusto valitsee peruspalvelulautakunnan jäsenen Jenna Tariman tilalle.
Päätös Kunnanvaltuusto valitsee peruspalvelulautakunnan jäseneksi Liisa Ruottinen-Partasen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |