RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 03.07.2023/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristö- ja rakennuslautakunnan valinta
KHALL 26.06.2023 § 142
Selostus Kunnan hallintosäännössä määrätään, että ympäristö- ja rakennuslautakunnassa on viisi (5) jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan. Kuntalain 74 § mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 4 a § määrää, että
sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään ehdokkaita tässä pykälässä tarkoitettuihin toimielimiin, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jäsenpaikkaa kohden.
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto
1) valitsee ympäristö- ja rakennuslautakuntaan viisi jäsentä ja heille viisi henkilökohtaista varajäsentä, ja
2) valitsee ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KVALT 03.07.2023 § 33
206/00.01.02/2022
Hallituksen päätösesitys Kunnanvaltuusto
1) valitsee ympäristö- ja rakennuslautakuntaan viisi jäsentä ja heille viisi henkilökohtaista varajäsentä, ja
2) valitsee ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös 1) kunnanvaltuusto valitsi ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäseneksi
Jukka Tervosen, varalle Heikki Joskitt
Sanna Reposen, varalle Hannamari Autio
Jani Sairasen, varalle Osmo Tulilahti
Henna Pylkkäsen, varalle Ari Partasen
Mirja Anunti-Virran, varalle Virve Litmasen
2) keskustelun aikana Hannu Auvinen esitti puheenjohtajaksi Jukka Tervosta ja Taina Huiskonen esitti puheenjohtajaksi Mirja Anunti-Virtaa. Varapuheenjohtajaksi Sirpa Nokelainen esitti Henna Pylkkästä. Puheenjohtaja totesi, että lautakunnan puheenjohtajan valinnasta on suoritettava äänestys. Äänestys suoritettiin nimenhuutoäänestyksellä.
JAA on Hannu Auvisen esitys, eli puheenjohtajaksi valittaisiin Jukka Tervonen ja EI on Taina Huiskosen esitys, eli puheenjohtajaksi valittaisiin Mirja Anunti-Virta. Hannu Auvisen esitystä kannattivat 16 valtuutettua ja Taina Huiskosen esitystä kannattivat 4 valtuutettua.
Kunnanvaltuuston päätökseksi tuli, että ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtajaksi valitaan Jukka Tervonen ja varapuheenjohtajaksi Henna Pylkkänen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |