Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Peruspalvelulautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 38


 

Kansalaisopiston rehtorin virka

 

PPALLTK 09.03.2023 § 34 

 

 

 

 

Selostus Kunnanhallitus on myöntänyt 6.2.2023 § 25 täyttöluvan Järvi-Saimaan kansalaisopiston rehtorin virkaan.

 

 Hallintosäännön 47§ mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan ja 50§ mukaan toimielin päättää alaisensa henkilöstön kelpoisuusehdoista.

 

 Oheismateriaali: Järvi-Saimaan kansalaisopiston rehtorin viran hakuilmoitus

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Päätösehdotus Peruspalvelulautakunta päättää:

1. Järvi-Saimaan kansalaisopiston rehtorin virka julistetaan haettavaksi siten, että hakuaika päättyy 28.3.2023 klo 15.00 mennessä.  Hakuilmoitus julkaistaan kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kunnan verkkosivuilla, työvoimahallinnon verkkosivuilla, Sulkava-lehdessä, Juva-lehdessä ja Rantasalmi-lehdessä ja Kuntarekry -palvelussa.

2. Kelpoisuusvaatimukset ovat opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaiset. Asetuksen mukaan rehtorin virkaan on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävistä sekä Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, 15 opintoviikon tai 25 opistopisteen laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus.

3. Virka täytetään toistaiseksi 1.8.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan ja virkasuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Valinnassa voidaan käyttää soveltuvuusarviointia.

4. Virkaan valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (Rikosrekisterilaki 6 §:n 2 mon.) ennen viran vastaanottamista.

5. Peruspalvelulautakunta hyväksyy oheismateriaalina olevan kansalaisopiston rehtorin viran hakuilmoituksen ja valtuuttaa hallintojohtajan tekemään siihen tarvittaessa teknisiä muutoksia.

6. Haastattelutyöryhmänä toimii peruspalvelulautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, Järvi-Saimaan kansalaisopiston neuvottelukunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä Sulkavan kunnan hallintojohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja. Haastattelutyöryhmä päättää haastatteluun kutsuttavista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

PPALLTK 09.05.2023 § 38  

180/01.01.03/2022  

 

 

Selostus Hakuaikana 13 - 28.3.2023 klo 15.00 saapui seitsemän hakemusta, joista kaksi perui hakemuksensa.

 

 Haastattelutyöryhmä päätti kutsua haastatteluun kolme kelpoisuusvaatimukset täyttävää hakijaa, joiden id-tunnukset ovat 1187113,  1768935 ja 592466. Haastattelut pidettiin 31.3.2023.

 

 Virka täytetään toistaiseksi 1.8.2023 alkaen ja virkasuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. 

Virkaan valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (Rikosrekisterilaki 6 §:n 2 mon.) ennen viran vastaanottamista.

 

 Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.
 

Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Päätösehdotus Kokonaisarvion perusteella ottaen huomioon tehtävässä kelpoisuusvaatimuksena edellytetty koulutus, hakijoiden työkokemus, haastattelussa ilmennyt sopivuus tehtävään sekä henkilökohtaiset ominaisuudet esitän peruspalvelulautakunnalle valittavaksi Järvi-Saimaan kansalaisopiston rehtorin virkaan Tiia-Riitta Orivuoren (id-tunnus 1187113).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.