RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan kehittämishankkeet
KHALL 29.05.2023 § 113
Selostus Hallintosäännön 22 § mukaan toimialojen on vuosittain laadittava tilinpäätöksen yhteydessä selvitys kehittämishankkeiden tilanteesta. Liitteenä on yhteenveto kunnan kehittämishankkeista.
Valmistelija Elinkeinotoimen sihteeri Maisa Kokki, hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kehittämishankkeet tiedoksi ja saattaa ne edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yhtenäiskoulun ja lukion rehtori Marttiina Sihvola oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14.05 - 14.15.
KVALT 13.06.2023 § 20
225/02.05.05/2022
Liite Yhteenvedot kunnan kehittämishankkeista
Hallituksen päätösesitys Kunnanvaltuusto merkitsee kehittämishankkeet tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |