Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.07.2022/Pykälä 37


 

Talousarviomuutos / Elisa-alus

 

KHALL 29.06.2022 § 130 

 

 

 

 

Selostus Sulkavan satamaan uponnut yksityishenkilön omistama Elisa-alus on nostettu Sulkavan satamasta 16.6.2022. Kunnanjohtaja on tehnyt asiasta hankintapäätöksen. Aluksen nostoa varten tulee hakea takautuvasti lisämäärärahaa seuraavasti:

 

 Kustannuspaikka 1185 Puistot ja yleiset alueet

 Tili  Lisämääräraha

 3530 Muut tuotot +25 000 € 

 4337 Asiakaspalvelujen ostot muilta -25 000 €

 

 Aluksen nostamisesta ja siirtämisestä aiheutuneet kulut tulevat Sulkavan kunnan satamasäännön mukaisesti aluksen omistajan vastattavaksi.

 

 

 Hallintosäännön 24 §:n mukaan Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle viipymättä muutostarpeen ilmaannuttua ja viimeistään talousarviovuoden aikana.

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että talousarvioon vuodelle 2022 lisätään kustannuspaikalle 1185 tili 3530 tuloarvioksi +25000 euroa ja vastaavasti tilille 4337 menoarvioksi -25 000 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Sirpa Nokelainen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 13:30.

 

 

KVALT 26.07.2022 § 37  

83/11.02.01/2022  

 

  

 

Kunnanhallituksen päätösesitys:

 Kunnanvaltuusto päättää, että talousarvioon vuodelle 2022 lisätään kustannuspaikalle 1185 tili 3530 tuloarvioksi +25000 euroa ja vastaavasti tilille 4337 menoarvioksi -25 000 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.