RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 294
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousaikataulu 2022
KHALL 07.12.2021 § 294
190/00.01.02/2021
Selostus Hallintosääntö 144 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousaikataulut pyritään
laatimaan mahdollisuuksien mukaan noin puoleksi vuodeksi kerrallaan.
Kunnanhallitus to 13.1. klo 17.00-18.30 iltakoulu (teams)
Kunnanhallitus ma 17.1. klo 14.00
Kunnanhallitus to 3.2. klo 8.30-10.00 aamukoulu (teams)
Kunnanhallitus ti 8.2. klo 12.00
Kunnanvaltuusto ti 15.2. klo 10.00
Kunnanhallitus to 17.2. klo 18-19.30 iltapäiväkoulu (teams)
Kunnanhallitus to 24.2. klo 9.00-12.00
Kunnanvaltuustolle ma 14.3. klo 15-17 tilinpäätösinfo
Kunnanhallitus ma 21.3. klo 14.00 tilinpäätös
Kunnanhallitus to 7.4. klo 17.00 iltakoulu (teams)
Kunnanhallitus ma 11.4. kh 17.00
Kunnanhallitus to 5.5. klo 8.30 -10.00 aamukoulu (teams)
Kunnanhallitus ma 9.5. klo 14.00
Kunnanvaltuusto ma 16.5. klo 19.00
Kunnanvaltuusto ma 6.6. klo 15.00
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kevään 2022 kokousajat.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |