Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 132



 

Sulkavan kunnan ilmasto- ja tulevaisuussuunnitelma

 

KHALL 14.9.2026 § 132  

41/00.01.02/2022  

 

Selostus Liityimme 2022 edelläkävijäkuntien Hinku-verkostoon ja tavoitteemme on olla hiilineutraali 2030 Tavoittelemme kasvihuonekaasupäästöjämme vähentämistä 80% vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Loput päästöt kompensoidaan ja sidotaan hiilinieluihin.

 

 Sitouduimme näihin tavoitteisiin koska:

 

 Suomi on mukana Pariisin ilmastosopimuksessa, jossa tavoitteena on estää maapallon keskilämpötilan nousu yli kahden asteen.

 

 Tavoite saavutetaan vähentämällä ihmisen tuottamia kasvihuonekaasupäästöjä.

 Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen.

 

 Etelä-Savon maakuntastrategiassa on asetettu tavoite hiilineutraalista Etelä- Savosta 2035.

 Lisäksi maakuntastrategian tavoitteena on, että Etelä-Savossa on vuonna 2030 Suomen pienimmät asukaskohtaiset hiilidioksidipäästöt.

 

 Luomme Sulkavasta positiivisen ja eteenpäin katsovan kunnan sen

 asukkaille, elinkeinoelämälle, investoreille ja matkailijoille.

 

 Ilmasto ja tulevaisuussuunnitelma on laadittu kunnan päätöksenteon tueksi

 edistämään Sulkavan ilmastotyötä ja aluekehittämistä.

 

 Kunnan omilla toiminnoilla katetaan vain osa kunnan alueen päästöistä

 Kunta voi kuitenkin toimia esimerkkinä, mahdollistajana ja kannustajana

 aktivoimalla kuntalaisia, yrityksiä ja järjestöjä mukaan vihreään siirtymään.

 

 Ohjelmalla saavutetaan:

 

?         Tilannekuva kunnan päästöistä

?         Määritellään tavoitteet ja toimenpiteet joilla Sulkava vähentää omia

             päästöjään ja on hiilineutraali kunta vuonna 2030

?         Tunnistetaan ilmastonmuutoksen riskit ja sopeudutaan niihin

?         Luodaan toimintamalli päästöjen seurantaan

?         Kannustetaan strategisella tasolla kunnan toimijoita kestävään kehitykseen jolla luodaan parhaat edellytykset uusien elinkeinojen syntymiselle.

 

 

Liitteet Sulkavan ilmasto- ja tulevaisuussuunnitelma, yritysvaikutusten arviointi.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Sulkavan kunnan ilmasto- ja tulevaisuussuunnitelman .

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.