Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 131


 

Apporttiluovutukseen liittyvien  varojen siirtäminen Sulkavan Vuokratalot Oy:lle

 

KHALL 14.9.2026 § 131  

471/02.06.01/2022  

 

Selostus Sulkavan kunta omistaa Sulkavan Vuokratalot oy:n 100% omistussuhteella.

 

 Sulkavan vanhustentuki ry on lopettanut toimintansa 2022 ja lokakuussa 2023 Sulkavan kunta on ottanut vastaan lopetetun yhdistyksen varat, velat, sopimukset ja asuntomassan, sekä päättänyt että asuntomassa siirretään seuraavassa vaiheessa apporttina Sulkavan Vuokratalot Oy:lle. Purkautuneen yhdistyksen sääntöjen mukaisesti, kun yhdistys puretaan, on luovutettu varat Sulkavan kunnalle käytettäväksi tarkoitukseen, joka mahdollisimman läheisesti vastaa yhdistyksen tarkoitusperiä.

 

 Sulkavan Vuokratalot Oy on 1.1.2025 alkaen ottanut vastaan Sulkavan kunnalta entisen Vanhusten tuki ry:n asuntomassan.

 

 Sulautumisen jälkeen on todettu, että sulautuneelle yhtiölle kuuluneita rahavaroja on edelleen Sulkavan kunnan hallinnassa olevalla pankkitilillä. Tilillä olevat varat liittyvät aiemmin toteutettuun sulautumiseen ja kuuluvat sulautumisen perusteella vastaanottavalle yhtiölle Sulkavan Vuokratalot Oy:lle.

 

 Sulautumiseen liittyvien varallisuusjärjestelyjen loppuunsaattamiseksi on tarpeen siirtää kyseisellä tilillä olevat varat Sulkavan Vuokratalot Oy pankkitilille. Varat osoitetaan tällöin aiemman päätöksen mukaisesti käytettäväksi tarkoitukseen, joka vastaa lopetetun yhdistyksen tarkoitusperiä, eli asuntomassan kehittämiseen ja asuinmukavuuden lisäämiseen.

 

 Siirrettävien varojen määrä on 56 280,15 euroa (tilanne 7.9.2026). Ennen varojen siirtämistä varmistetaan siirrettävä lopullinen määrä sekä siirron kirjanpidollinen käsittely.

 

 Varojen siirrossa ei ole kyse uudesta avustuksesta tai muusta vastikkeettomasta varojen luovuttamisesta tytäryhtiölle, vaan aiemmin toteutettuun sulautumiseen liittyvän varallisuuden siirtämisestä sille yhtiölle, jolle varat sulautumisen perusteella kuuluvat.

 

Valmistelija Tekninen johtaja Asta Veikkanen

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää: 1. Hyväksyä Sulkavan kunnan hallinnassa olevalla pankkitilillä FI1654370420017529 olevien (aiemmin Sulkavan Vanhustentuki ry:n sulautumiseen liittyvien rahavarojen siirtämisen Sulkavan Vuokratalot Oy:lle; 2. että siirrettävä määrä on tilillä siirtohetkellä oleva sulautumiseen perustuva Sulkavan Vuokratalot Oy:lle kuuluva määrä, kuitenkin enintään 56 280,15€; 3. että taloushallinto varmistaa ennen siirtoa varojen määrän, niiden kuulumisen vastaanottavalle yhtiölle sekä siirron asianmukaisen kirjanpidollisen käsittelyn ja; 4. valtuuttaa kunnanjohtajan toteuttamaan varojen siirron ja tekemään siihen liittyvät tarvittavat käytännön toimenpiteet; 5. valtuuttaa kunnanjohtajan lopettamaan tilin sen jälkeen kun tilin varat on siirretty.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Eetu Nissinen oli yhteisöjäävinä tässä pykälässä klo 13.20 - 13.22.