RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 139
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talouden välivuosiraportti 2026
KHALL 14.9.2026 § 139
455/02.02.02/2022
Selostus Kunnan hallintosäännön 22 § mukaan valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimelle sitovat tehtäväkohtaiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Toimialojen on raportoitava kunnanhallitukselle sitovien toiminta- ja tulostavoitteiden toteutumisesta määräajoin siten, että raportti annetaan kesäkuun lopun tilanteen mukaan sekä vuoden lopun tilanteen mukaan. Vuoden lopun tilanteen kuvaamiseen soveltuu valmistelussa oleva tilinpäätösasiakirja.
Käyttötalousosan kaikilla tulosalueilla kunnanvaltuustotasoinen sitovuustaso on netto (nettomääräraha tai nettotuloarvio)
Kunnan tuloslaskelma
Kunnan tuloslaskelma 30.6.2026 tilanteessa on alijäämäinen -75 009 euroa (toteuma 6/2025 oli 77 964 €). Vuoden 2026 talousarvio on laadittu 57 839 euroa ylijäämäiseksi.
Kunnan palvelualueiden toimintakate (tuotot-kulut) on tammi-kesäkuulta -4 074 140 euroa, joka on 48,63 % talousarviosta.
Kunnan tuloverot ovat toteutuneet talousarviota korkeampana. Kiinteistöveroja ei ole vielä tilitetty kesäkuun lopun tilanteessa kuin 3,62 %.Valtionosuudet ovat toteutuneet talousarvion mukaisesti.
Liitteenä välivuosiraportti 2026.
Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala
Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi vuoden 2026 välivuosiraportoinnin ja saattaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |