Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 136


 

Savonlinnan alueen kumppanuusverkosto: Toiminta ja rahoitus

 

KHALL 14.9.2026 § 136  

467/00.01.02/2022  

 

Selostus Esitetään, että Savonlinnan, Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kunnat sitoutuvat Savonlinnan alueen kumppanuusverkoston toimintaan ja osallistuvat sen yhteiseen rahoitukseen vuosina 2027-2028.

 

 Kumppanuusverkosto kokoaa alueen yrityspalvelut, koulutuksen, ennakointityön, työllisyyspalvelut, kehittämisorganisaatiot, yrittäjäjärjestöt sekä muut keskeiset toimijat yhteiseen toimintamalliin, jonka tavoitteena on turvata alueen yritysten osaamis-, osaaja- ja työvoimatarpeet sekä vahvistaa alueen elinvoimaa yhteistyössä. Verkoston toiminta perustuu kolmeen yhteistyöryhmään: Ennakoijat, Palveluntarjoajat ja Mahdollistajat. Verkostossa mukana olevat organisaatioedustajat sitoutuvat verkostotoimintaan kukin omalla työpanoksellaan.

 

 Esitettävällä rahoituksella varmistetaan verkoston systemaattinen ja tavoitteellinen toiminta mahdollistamalla yritysten osallistaminen, koordinointityö, järjestelmäkehityksen arviointi ja toiminnan raportointi.

 

 Kunnat päättävät liittyä Savonlinnan alueen kumppanuusverkostoon vuosiksi 2027-2028 ja osallistua sen rahoittamiseen asukaslukuperusteisella rahoitusmallilla.

 

 Kumppanuusverkoston tavoitteena on vahvistaa Savonlinnan seudun elinvoimaa kokoamalla yrityspalvelut, koulutuksen, ennakointityön ja työllisyyspalvelut yhteiseen toimintamalliin, joka parantaa yritysten palveluita, työvoiman saatavuutta ja alueen kilpailukykyä.

 

 Rahoitusehdotuksena on asukaslukuperusteinen malli, jossa kuntien vuosittainen rahoitusosuus olisi 1 euro / asukas / vuosi.

 Näin verkoston vuosibudjetti olisi noin 37 800 euroa vuodessa.

 

 Tiivistetysti:

 Yhdellä eurolla asukasta kohden vuodessa kunnat saavat käyttöönsä pysyvän yhteistyörakenteen, joka auttaa yrityksiä kasvamaan, parantaa työvoiman saatavuutta ja vahvistaa koko Savonlinnan seudun elinvoimaa.

 

Liite Savonlinnan alueen kumppanuusverkosto: Toiminta ja rahoitus

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Sulkavan kunnanhallitus päättää, että Sulkavan kunta on mukana Savonlinnan alueen kumppanuusverkoston toiminnassa ja osallistuu verkoston rahoitukseen yhdellä (1) eurolla/asukas vuosina 2027-2028.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.