Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2026/Pykälä 114


 

Tunnilan kyläyhdistyksen aloite

 

KHALL 19.05.2025 § 102 

 

 

Selostus Tunnilan kyläyhdistys ry on tehnyt seuraavan aloitteen Kiikkurannan huussin nykyaikaistamisesta:

 

 "Leo Uotisen aloitteesta Iso-Otikaisen rannalle, kunnan omistamalle tontille perustettiin v. 1985 Tunnilan kylän yhteinen uimaranta. Sulkavan kunta rakensi laiturin, pukukopin ja huussin. Sittemmin Tunnilan kyläyhdistys ry on rakentanut talkoovoimin ison ja pienemmän kodan, matonpesupaikan sekä kalustovajan. Jokunen vuosi sitten Kiikkurannan nimellä kutsuttu uimapaikka virallistettiin yhdeksi Sulkavan uimarannoista ja Järvi-Saimaan Palvelut Oy on sittemmin huolehtinut paikan ylläpidosta ja remonteista. Uimarannalla on ollut kesäisin runsaasti kävijöitä ja myös talvella se on ollut mm. pilkkijöiden ja retkeilijöiden tukikohtana. Alkuperäinen huussi on rapistunut eikä se taida enää olla ympäristönsuojelunkaan kannalta kunnollinen.

 

 Tunnilan kyläyhdistys ry esittää, että Järvi-Saimaan Palveut uudistaisi vanhan huussin kuiva- tai kuivikekäymäläksi."

 

 Kiikkurannan nimellä kutsuttu  uimaranta ei ole Sulkavan kunnan virallinen uimaranta tällä hetkellä.

 

 Liitteenä Tunnilan kyläyhdistys ry: n  aloite.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkovalmistelusta.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus:

Kunnanhallitus siirtää asian tekniselle toimelle jatkovalmisteltavaksi.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KHALL 26.08.2026 § 114  

390/00.01.01/2022  

 

Selostus Kiikkurannan uimaranta on poistettu Sulkavan virallisesta uimarantojen listauksesta vuonna 2025. Järvi-Saimaan Palvelut Oy ei enää ota näytteitä uimarannan vedestä tai tee vaadittavia sukelluksia tai huoltoa alueella.

 

 Tunnilan kyläyhdistys on pitänyt toimintaa yllä uimarannan osalta ja uimaranta on kyläläisille tärkeä paikka.

 

 Kyläyhdistyksen kanssa on sovittu, että kunta osallistuu käymälän kustannuksiin toimittamalla Biolanin kuivakäymälän ja kyläyhdistys omalta osaltaan osallistuu asentamalla kuivakäymälän olemassa olevaan rakennukseen tai rakentamalla uuden rakennuksen, johon kuivakäymälä voidaan asentaa.

 

 Sulkavan kunta on varannut käymälän kustannukset investointisuunnitelmaan vuodelle 2026.

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Asta Veikkanen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kiikkurannan uimarannan kuivakäymälä on toimitettu kyläyhdistykselle ja aloite on käsitelty loppuun.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.