Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2026/Pykälä 121



 

Joukkoliikenteen rahoitussuunnitelma ajokaudelle 1.6.2026 - 6.6.2027

 

KHALL 26.08.2026 § 121  

53/00.01.02/2021  

 

Selostus Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Sulkavan kunnan välillä on solmittu yhteistyösopimus henkilökuljetusten järjestämisestä, joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmästä ja joukkoliikenteen kustannusten jakamisesta. Sopimus on tullut voimaan 1.6.2020 ja sitä on muutettu 5.6.2023 alkaen. Sopimus on voimassa toistaiseksi.

 Yhteistyösopimukseen perustuvassa rahoitussuunnitelmassa sovitaan kunnan rahoitusosuudesta kuntalaisiaan palvelevissa Traficomin joukkoliikennehankinnoissa. Rahoitussuunnitelma tehdään vuosittain ja siinä sovitaan ajokaudelle kohdistuvien kustannusten jakamisesta.

 

 Joukkoliikennepalveluiden rahoittaminen

 Kuntien kustannusosuudet säilyvät viime ajokauden tasolla. On kuitenkin huomioitava, että joukkoliikenteen arvonlisäveron muutokset, sopimusten indeksitarkistukset ja uusien sopimusten hankintahinnat vaikuttavat kuntien euromääräisiin kustannuksiin.

 

 Käyttöoikeussopimuksiin perustuvassa kuntarajat ylittävässä liikenteessä Traficomin rahoitusosuus on 75 % ja kuntien yhteenlaskettu rahoitusosuus 25 %. Kuntien rahoitusosuudesta keskuskaupungin osuus on 20 % ja jäljelle jäävä osuus jaetaan kaikille kunnille tasaosuuksin mukaan lukien keskuskaupunki. Kustannukset jaetaan kohdekohtaisesti niiden kuntien kesken, joita kohteen liikenne palvelee. Kuntien sisäisen liikenteen kustannuksista kunnat vastaavat kokonaan.

 

 Bruttokorvaukseen perustuvan sopimusliikenteen kustannusjaossa on painotettu kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomaisen toimivalta-alueen sisällä tehtyjen matkojen osuutta suhteessa muista kunnista tehtyihin matkoihin. Kustannustenjakomalli pohjautuu Traficomin ja kaupunkiseudun joukkoliikenneviranomaisen väliseen lippu- ja maksujärjestelmän yhteistyöhön. Muiden kuntien maksuosuudet määräytyvät matkustuksen painottumisen ja liikenteen palvelutason perusteella.

 

 Traficomin toimivallassa olevan kaupunkimaisen paikallisliikenteen kustannuksista Traficomin osuus on 45 % ja kaupunkien osuus 55 %. Palveluliikenteen ja muun kaupungin sisäisen liikenteen kustannuksista kaupungit vastaavat kokonaan.

 

 Traficom laatii kunnan maksueräluettelot sopimusten liitteeksi ja indeksitarkistaa hinnat sopimusehtojen mukaisesti.

 

 Rahoitussuunnitelman hyväksyminen

 Joukkoliikenteen palvelutaso voidaan turvata vuosille 2026-2027 asetettujen palvelutasotavoitteiden mukaisena vain yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Rahoitussuunnitelmassa esitetty kustannusjako perustuu nykyiseen Traficomin käytössä olevaan joukkoliikenteen valtion rahoituksen tasoon.

 Traficom esittää liitteenä olevan rahoitussuunnitelman hyväksymistä osaksi solmittua yhteistyösopimusta.

 

 Kunnan kannanotto rahoitussuunnitelmaan pyydetään toimittamaan 18.9.2026 mennessä.

 

 Bruttosopimuksiin perustuvan liikenteen rahoitus:

  Sulkava -Juva- Mikkeli    6.883 €

 

 Käyttöoikeussopimuksiin perustuvan liikenteen rahoitus:

  Puumala-Sulkava- Savonlinna   17.096 €

 

 Liitteet Rahoitussuunnitelma

 Kustannusten jakamista koskevat laskelmat maakunnittain

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy joukkoliikennepalveluiden rahoitussuunnitelman ajokaudelle 1.6.2026-6.6.2027.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.