Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2026/Pykälä 120


 

Sitoutumispyyntö Etelä-Savon maakuntabrändityöhön

 

KHALL 26.08.2026 § 120  

462/00.04.01/2022  

 

Selostus Sulkavan kunnanhallitukselle on 25.6.2026 tullut pyyntö Etelä-Savon maakuntaliitolta sitoutumisesta Etelä-Savon maakuntabrändityöhön.

 

 Sydän Saimaalla - Etelä-Savon maine ja tunnettuus -hanke teetti Taloustutkimuksella tutkimuksen (hinta 50 000 euroa) Etelä-Savon maakunnan tunnettuudesta, mielikuvista ja maineesta niin maakunnan ulkopuolella kuin sen sisällä. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa veto- ja pitovoimatekijöitä, näkemyksiä ja kokemuksia maakunnasta, muuttohalukkuutta ja tunnettuuden osatekijöitä. Tehdyn tutkimuksen avulla tunnistettiin mahdollisuuksia ja vahvuuksia, joita hyödynnetään maakunnan veto- ja pitovoiman vahvistamiseksi.

 

Jo tehty tutkimus on keskeisessä asemassa, kun luodaan maakunnan maine- ja brändityön perustaa. Tutkimus auttaa maakunnan aluekehitys- ja vetovoimatyötä tekeviä toimijoita tekemään yhteistyötä sekä luo uusia verkostoja ja mahdollisia toimintamalleja.

 

Seminaarissa, joka järjestettiin tutkimuksen perusteella, maakunnan brändityön jatkoa toivottiin nimenomaan maakuntaliitolta.

 

On tullut toiveita, että maakunnallisen brändin kehittämistä tulee edelleen jatkaa ja hankkia visuaalinen brändi/viestintä- ja toimenpidesuunnitelma maakunnan yhteismarkkinointiin ja Etelä-Savon maakuntabrändin kirkastamiseen, jota käytetään laajasti ulkoisessa viestinnässä.

 

Maakuntaliitto pitää brändityön toteuttamista suoralla kuntarahoituksella parhaimpana vaihtoehtona. Hankittavan ostopalvelun kokonaiskustannukset olisivat 30 000 euroa, joka jakautuu alla olevan taulukon mukaisesti kunnille. Maakuntaliiton rahoitusosuus koostuisi työstä, työtilasta ja työvälineistä aiheutuvista kustannuksista.

 

 

Asiaa on käsitelty kunnallisasiain työryhmässä 17.6.2026, joka päätti, että kunnilta pyydetään sitoumus osallistumisesta. Kuntien sitoutumista osallistumiseen pyydetään 31.8.2026 mennessä kirjaamo(at)esavo.fi

 

Oheismateriaali Taloustutkimuksen Etelä-Savon maine- ja tunnettuustutkimus

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää sitoutua Etelä-Savon maakuntabrändityöhön. Sulkavan kunnan osalta maakuntabrändityön kustannukset ovat 1.000 €.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.