Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.04.2026/Pykälä 59


 

Edustukset ja ohjeistukset kunnan edustajille eri yhteisöissä sekä muut konserniohjaukseen ja valvontaan liittyvät asiat

 

KHALL 10.04.2026 § 59  

    

 

 

 

Selostus Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajat tytäryhteisöjen yhtiökokouksiin, tarvittaessa kunnan edustajille annetaan ohjeita kunnan kannan ottamiseksi tärkeimpiin asioihin. Kunnanhallitus voi antaa yhtiö- ja vuosikokousedustajille ohjeita yhtiöiden hallitusten jäsenten ja tilintarkastajien valinnasta. (Sulkavan kunnan konserniohje 1.4)

 

-          Edustajat veteraanipäivän ja kaatuneiden muistopäivän seppeleiden laskemisiin. Veteraanipäivänä 27.4.2026 seppeleen lasku Lohikosken sankarihautausmaalla ja kaatuneiden muistopäivänä 17.5.2026. Sulkavan sankarihautausmaalla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajat.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi veteraanipäivään 27.4. Lohikoskelle Henna Pylkkäsen, varalle Veli-Pekka Alusniemen ja kaatuneiden muistopäivään 17.5. Sulkavan sankarihautausmaalle Kaisa Rallin, varalle Henna Pylkkäsen. Itä-Savon Uusyrityskeskus ry:n yhtiökokousedustajaksi 28.4. valittiin Eetu Nissinen.