Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.02.2026/Pykälä 22


 

Kunnanvaltuuston 11.12.2025 kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus

 

KHALL 09.02.2026 § 22  

107/00.01.02/2021  

 

Selostus Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

 Kuntalain 56 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee jättää kunnanvaltuuston päätös täytäntöön panematta, mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen. Tällöin asia on viipymättä saatettava uudelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

 

 Valtuusto on kokouksessaan 11.12.2025 käsitellyt seuraavat asiat:

 

 § 57 Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 

 § 58 Partalansaaren rantaosayleiskaavan muutos

 § 59 Ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen

 § 60 Investointi keskuskoulun toteutussuunnittelu / lisämääräraha

 § 61 Sulkava-seura ry:n lyhytaikainen laina

 § 62 Terveysaseman vanhan osan purku ja suunnitelmasta poikkeava poisto

 § 63 Talousarviomuutokset v. 2025

 § 64 Talousarvio ja investointisuunnitelma vuodelle 2026 ja taloussuunnitelma vuosille 2027 - 2029

 

 Tarvittaessa kunnanvaltuuston päätöksiä esitellään kunnanhallituksen kokouksessa.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kunnanvaltuuston päätökset laillisiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi muilta osin paitsi Partalansaaren rantaosayleiskaavan muutos pykälässä kiinteistön Laamasaari 768-438-3-41 osalta (kohde 16).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Henna Pylkkänen oli puheenjohtajana tässä pykälässä.

Liisa Ruottinen-Partanen oli varajäsenenä paikalla tässä pykälässä.
Kaisa Ralli oli intressijäävinä tässä pykälässä.