RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 6
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| 1 | Kokoomuksen ja KDn valtuustoaloite tie nro 438 | |
| 2 | Keskustan valtuustoaloite hammaspuolen palvelujen säilymisestä |
Valtuuston työjärjestyksen 5 §:n mukaiset asiat
KVALT 16.03.2026 § 6
Selostus Esityslistassa mainittujen asioiden käsittelyn päätyttyä valtuutetuilla on oikeus tehdä kirjalliseen muotoon laadittuja aloitteita kunnan hallintoa koskevista asioista ja antaa ne puheenjohtajalle. Tällaisia aloitteita ei oteta heti päätettäväksi, jollei valtuusto asian kiireellisyyden vuoksi toisin päätä, vaan ne lähetetään hallituksen valmisteltavaksi.
Päätös Valtuuston työjärjestyksen 5 §:n mukaisissa asioissa oli jätetty kaksi valtuustoaloitetta.
Sulkavan Kokoomuksen ja KD:n valtuustoryhmän valtuustoaloite: tie nro 438 perusparannuksen kustannusselvitys ja Sulkavan keskustan valtuustoryhmän hammaspuolen palveluiden säilyminen lähipalveluna.
| Edellinen asia | Seuraava asia |