RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2025/Pykälä 170
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vuosikello valtuustotyöskentelyyn
KHALL 09.09.2025 § 170
390/00.01.01/2022
Selostus Kokoomuksen ja KD:n valtuustoryhmä on jättänyt 16.6.2025 seuraavan valtuustoaloitteen:
"Sulkavan kunnan hallintosäännössä (143§, kohta 1) todetaan, että toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kunnanvaltuuston kokousten aikatauluttaminen puolivuosittain toisi ennakoitavuutta niin luottamushenkilöiden kuin virkahenkilöstönkin arkeen kokousten ollessa tiedossa hyvissä ajoin.
Kokousaikoja päätettäessä on hyvä myös huomioida, että monet luottamushenkilöt työskentelevät Sulkavan ulkopuolella ja mahdollinen poissaolo työtehtävästä voi vaatia erityisjärjestelyjä. Tästä syystä kokousaikojen tulisi olla klo 16 jälkeen, mieluiten pääsääntöisesti klo 17.00 tai klo 18.00, kuten naapurikunnissamme Savonlinnassa ja Juvalla.
Esitämme myös, että vuosikelloon suunnitellaan muut mahdolliset valtuustokautta koskevat palaverit, kuten koulutukset valtuustolle, iltakoulut sekä seminaarit. Esitämme, että tulevalle valtuustokaudelle tehdään vähintään puolivuosittain laadittava kokousaikataulujen vuosikello ja että valtuuston kokoukset alkavat klo 17.00 tai klo 18.00."
Sulkavan kunnan hallintosäännön 107§ Valtuutettujen aloitteet:
1. Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
2. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava.
3. Kunnanhallituksen on vuosittain toukokuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun
Sulkavan kunnan hallintosääntöä143§ Kokousaika ja -paikka:
1. Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
2. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
3. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kunnanhallitus on 24.6.2025 päättänyt seuraavasti:
Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston kokousaikataulut pyritään laatimaan mahdollisuuksien mukaan noin puoleksi vuodeksi kerrallaan.
Kunnanhallituksen kokousajat:
ma 18.8. klo 10.00
ti 9.9. klo 14.00
ti 30.9. klo 10.00
ti 28.10. klo 10.00
ma 17.11. klo 10.00
ma 24.11. klo 10.00
ma 1.12 klo 18.00 (varapäivä)
Kunnanvaltuuston kokousajat:
valtuustoseminaari 12.8. klo 15.00
valtuustoseminaari 2.9. klo 14.00
valtuusto ma 10.11. klo 18.00
valtuusto to 11.12. 17.00
Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala
Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että valtuustoaloitteen esittämät kokouksien aloitusajat otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon seuraavia kokousajankohtia päätettäessä vuoden lopussa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |