Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aika- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 56


 

Varhaiskasvatuksen toistaiseksi voimassa olevan opettajan täyttölupa 1.4.2026 alkaen

 

VAPSILTK 08.10.2025 § 56  

175/01.01.01/2022  

 

Selostus Päiväkodin henkilöstön mitoituksesta säädetään varhaiskasvatuslaissa (35 §) ja asetuksessa (1 §).

 Kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä tulee olla vähintään yksi ammatillisen kelpoisuuden omaava henkilö enintään seitsemää yli 3-vuotiasta lasta kohden (suhdeluku 1/7). Alle 3-vuotiaiden kohdalla suhdeluku on ¼. Varhaiskasvatuslain mukaan joka kolmannella työntekijällä tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.

 

 Päiväkoti Touhulassa on kolme lapsiryhmää, jossa kussakin tulee lain ja asetuksen mukaan työskennellä yksi varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden omaava henkilö.

 Yksi päiväkodin opettajista on eläköitymässä alkuvuodesta 2026. Hakuprosessi on hyvä käynnistää ajoissa, jotta valittu henkilö voisi toimia vuosilomien sijaisena ennen toistaikseksi voimassa olevan työsuhteen alkamista.

 

 Hallintosäännön 51 §:n mukaan kunkin yksikön henkilöstövalinnoista vastaava huolehtii siitä, että viran ja työsuhteen täyttöön anotaan täyttölupa kunnanhallitukselta hyvissä ajoin.

 

 

Valmistelija Päiväkodin johtaja, puh. 0444175320

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Päätösehdotus Varhaiskasvatus hakee täyttölupaa vapaa-aika- ja sivistyslautakunnalta ja edelleen kunnanhallitukselta varhaiskasvatuksen opettajan kokoaikaiseen työsuhteeseen 1.4.2026 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.