Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-aika- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 61


3 Koulujen työajat 2026-2027

 

Perusopetuksen ja lukion työajat lukuvuonna 2026-2027

 

VAPSILTK 08.10.2025 § 61  

178/12.00.00/2021  

 

Selostus Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.

 

 Lukuvuonna 2026-2027 loppiainen on keskiviikko, joten lukuvuonna 2026-2027 on 189 työpäivää.

 

 Perusopetuksen 7§:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, joka vuonna 2027 on lauantai 5.6.2027

 

 Hallintosäännön 86 §:n mukaan vapaa-aika- ja sivistyslautakunta päättää koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajoista.

 

Liite  Koulujen työajat lukuvuonna 2026-2027.

 

Valmistelija Yhtenäiskoulun ja lukion vs. rehtori Mika Matilainen

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Päätösehdotus Vapaa-aika-  ja sivistyslautakunta hyväksyy lukuvuoden 2026-2027 työpäivät esityksen mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.