Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 15


 

Sulkavan kunnan ja Sulkavan 4H:n yhteistyösopimus

 

KHALL 20.01.2025 § 15  

268/00.01.02/2022  

 

Selostus Sulkavan kunta on neuvotellut Sulkavan 4H:n kanssa yhteistyösopimuksesta vuodelle 2025. Sopimuksen arvo 16 000 €.

 

 Sopimus pitää sisällään esimerkiksi nuorten työllistämiseen liittyvät toimenpiteet (Ysit töihin -hanke, Helppi -sovelluksen käyttöönotto ja siihen liittyvät koulutukset nuorille sekä keukkatöiden markkinointi.

 4H-yrittäjyyskoulutukset halukkaille nuorille (2-4 kpl).

 

 Business Cafe kouluilla, yrittäjien ohjaaminen, nuorten yrittäjien verkostoitumisen toteuttamista, yhdistyksen kautta työtehtävien tarjoaminen nuorille sekä nuorten työllistämistä ympärivuotisesti (esim. kerhot, työkeikat) sekä virikeohjaajatoiminnan mahdollisuudet Sulkavalla.)

 

 Muu 4H-toiminta: kerhot, leirit (hyvinvointia ja osallisuutta tukevat harrastusmahdollisuudet 6-12-vuotiaille).

 Yhteistyö esim. tapahtumissa: Sulkavaiset, Lohilahden kesätori, Älytön ilta, laskiaistapahtuma

 

 Vuonna 2024 Sulkavan 4H:lle oli talousarviossa hyväksytty maaseututoimen järjestöavustusta 10 000 €. Nuorten työllistämisen kustannuspaikalle 3550 € ja Nuorisotoimen kustannuspaikalle nuorten työllistämisestä (kotiseutumuseon kesäaikainen opastus) ja 1450 €  leiriohjauksesta.               

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Sulkavan 4H:n kanssa tehtävän yhteistyösopimuksen vuodelle 2025. Sopimuksen toteutumisen seurannasta vastaa kunnan puolelta kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori.

Yhteistyösopimuksen kustannukset jaetaan seuraavasti:
kustannuspaikka 1160 maaseututoimi, 10 000 €
kustannuspaikka 1142 nuorten työllistäminen, 4 000 €
kustannuspaikka 2810 nuorisotoimi 2 000€.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kukka-Maaria Kärki ja Aku Mikkonen olivat yhteisöjääveinä tässä pykälässä klo 11.42 - 12.00.

Hannamari Autio (Kärki) ja Heikki Joskitt (Mikkonen) olivat varajäseninä.