Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 14.11.2024/Pykälä 17


 

Talousarvio v. 2025

 

KHALL 19.08.2024 § 124 

 

 

Selostus Kunnan hallintosäännön 21 §:n mukaan

 1. Kunnanhallitus hyväksyy suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet.

 2. Toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa.

 3. Valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimelle sitovat tehtäväkohtaiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 4. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa talousarvioon brutto- tai nettomääräisenä.

 

 Talousarvion toteutumista vuonna 2024 ja vaikutuksia vuoteen 2025 käsiteltiin laajasti valtuustoseminaarissa 17.4.2024. Kunnanhallitus käsitteli aamukoulussa 29.5.2024 suunnittelukehystä vuosille 2025-2028, sekä tulevien investointien vaikutusta poistoihin ja käyttötalouteen. Lisäksi TE25-uudistuksen vaikutuksia vuoden 2025 talousarvioon pyrittiin kartoittamaan. Suunnittelukehyksen ja lähetekeskustelun pohjalta todettiin, että tulevaisuuteen vaikuttaa vielä useita tekijiöitä, joita ei vielä tässä vaiheessa vuotta pystytä ottamaan riittävällä tarkkuudella huomioon suunnittelussa. Kunnan talouden tasapainon ylläpitämiseksi pitää käyttötalouden kehitystä seurata tarkasti ja varmistettava, että käyttötalouden kustannukset eivät kasva suunniteltuja kustannustenlisäyksiä voimakkaammin.Investointien osalta tulee keskittyä kuntastrategian mukaisesti tekemään vain tarpeelliset tulevaisuusinvestoinnit.

 

 Alustava talousarvion valmisteluaikataulu

 Valtuustoseminaari 17.4. Suunnittelykehys

 Kunnanhallitus aamukoulu 29.5 Lähetekeskustelu

 Kunnanhallitus 10.6. ja 19.8 Aikataulu

 Kunnanhallitus 19.8. Talousarvion laadintaohje

   toimialoille ja raamit

 Valtuustoseminaari  4.9 

 Kunnanhallitus 28.10 Veroprosentit

 Kunnanhallitus 18.11 Talousarvion  I- käsittely

 Kunnanhallitus 25.11 Talousarvion II- käsittely

   Investoinnit

 Kunnanvaltuuston 13.11. Veroprosentit

 Kunnanvaltuusto 12.12. Talousarvion hyväksyminen

 

 

 Kunnanhallitus käsitteli myös talousarvion valmistelun lähtökohtia aamukoulussa 29.5.2024. Veroennusteen mukaan kunnallisverokertymä kasvaisi 2025 - 2027 välillä 2 - 4 % verrattuna vuoteen 2024. Tätä verotulojen kertymää on pyrittävä tulevaisuudessa suunnitelmallisesti erilaisilla toimenpiteillä kasvattamaan. Valtionosuuden kasvun  suurin vaikuttava tekijä on TE25- uudistuksesta johtuvien palveluiden rahoitus ja siirtyminen kuntien hoidettavaksi. Talousarvion laadinnan yhteydessä otettava huomioon tiedossa olevat kunta-alan palkkaratkaisut, koulukyytisopimuksien ym. sopimuksien kustannuskehitys, korkotason muutokset ja yleinen kustannuskehitys.

 

 Kunnanhallituksen aamukoulussa todettiin, että vuoden 2025 talousarvion valmistelun lähtökohta tulee olla ylijäämäinen talousarvio. Toimialojen toimintakatteen tulee pysyä talousarvion 2024 tasolla. TE25- uudistuksesta johtuvien palveluiden rahoitus ja siirtyminen kuntien hoidettavaksi lisää omana kokonaisuutenaan kustannuksia, mutta pitäisi olla vaikutukseltaan kustannusneutraali.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion laadinta-aikataulun ja käy yleiskeskustelun valmistelun lähtökohdista. Kunnanhallitus antaa talousarvion 2025 suunnittelukehyksenä toimialoille siten, että talousarvion toimintakate tulee säilyttää vuoden 2024 tasolla ja talousarvion pitää olla ylijäämäinen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KHALL 28.10.2024 § 160 

 

 

Selostus Vuoden 2025 talousarvion valmistelutilanne esitellään kokouksessa.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Merkitään vuoden 2025 talousarvion valmistelutilanne tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

YHTTOIM 14.11.2024 § 17  

352/02.02.00/2022  

 

Selostus Vuoden 2025 talousarvion valmistelutilanne esitellään kokouksessa.             

 Kunnanhallitus käsittelee talousarviota 18.11.2024 ja 25.11.2024.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu

 

Päätösehdotus Merkitään talousarvion valmistelutilanne v. 2025 tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.