Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 17.10.2024/Pykälä 21


 

Hosan metsätien tiekunnan perusparannusavustushakemus

 

YMRAKLTK 17.10.2024 § 21  

362/02.05.01.00/2022  

 

Selostus Sulkavan kunnan hallintosäännön mukaan Ympäristö- ja rakennuslautakun

 ta jakaa yksityistieavustukset kunnan osoittaman määrärahan mukaisesti ja huolehtii seurannasta.

 

 Sulkavan kunta on varannut yksityisteiden kunnossapito- ja peruskorjausavustuksiin vuodelle 2024 yhteensä 150 000 euroa.

 

 Pääperiaatteet avustusten jakamiselle perustuvat Sulkavan kunnanhallituksen 3.12.2014 §222 päätökseen.

 

 Hyvitettävistä kustannuksista vähennetään ensin valtion avustus sekä muut avustukset. Mahdollinen kunnan avustus myönnetään jäljelle jäävästä osuudesta. Avustuksen määrä on yleensä 15% nettokustannuksista (valtion tuki vähennettynä), kuitenkin enintään 50%.

 

 Hosan metsätien tiekunta on toimittanut 29.4.2024 perusparannusavustushakemuksen. Tien kokonaispituus on 6,6 kilometriä ja tiekuntaa kuuluu 16 osakasta, 3 vakituisesti asuttua kiinteistöä sekä 5 vapaa-ajan asuntoa sekä muita kiinteistöjä (kuten metsätiloja). Hosan yksityistie hakee vuonna 2022 ja 2023 tehdystä tien peruskorjauksesta Sulkavan kunnalta maksettavaksi avustusta vuodelle 2024. Vuonna 2022 ja 2023 perusparannuksen kokonaiskustannukset olivat 118.238,44 €. ELY-keskuksen on maksanut perusparannusavustusta hankkeeseen yhteensä 58.500,00 €.  

 

 Perusparannushankkeessa tien osuudelle on uusittu 15 ojarumpua ja parannettu tien kantavuutta ajamalla soraa tielle sekä parantamalla tien kuivatusta. Tielle ei ole tehty perusparannusta vuoden 1978 jälkeen.

 

 Hakemuksen liitteeksi tiekunta on toimittanut selvityksen hankkeen kustannuksista (pääkirja ja kuitit).

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Asta Veikkanen

 

Esittelijä Tekninen johtaja Asta Veikkanen

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää myöntää Hosan metsätien tiekunnalle perusparannukseen Sulkavan kunnan kuntaosuudesta 8960,77 euron avustuksen (15%). Avustus maksetaan toteutuneista ja hyväksyttävistä kuluista.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti