Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 47


 

Talousarviomuutokset v. 2024

 

KHALL 25.11.2024 § 176 

 

 

Selostus Kuntalain 110 §: n pykälän mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion ja kunnanhallituksen hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan käyttötalouden nettomäärärahat toimialoittain ovat nettomääräisesti sitovia ja talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää kunnanvaltuusto. Investointiosassa sitovuustasona on investointikohde. Mahdolliset muutokset kunnan talousarvioon on ttehtävä kyseisen talousarviovuoden aikana.

 

 Talousarvion sitovuustaso valtuustoon nähden on käyttötaloudessa tulosalueen toimintakate (tuotto- /kulujäämä).

 

 Käyttötalousosan tulosalueet: 

  Valtuusto 

  Kunnanhallitus 

  Yleis- ja taloushallinto 

  Tekniset palvelut 

  Sivistystoimi 

  

 Tuloslaskelmaosassa valtuustoon nähden sitovia määrärahoja ja tuloarvioita ovat: 

  Verotulot 

  Valtionosuudet 

  Rahoitustulojen ja menojen erotus 

 

 

 Muutokset käyttötalouteen:

 

 

 

 Selvitys:

 Toimintatuotot parantuneet ja eniten talousarvioon nähden metsänmyynnin (3136) osalta 48 000 €.

 Toimintakulut eivät ole toteutuneet talousarvion mukaisesti  ja kulut eivät ole toteutuneet henkilöstökulujen ja palvelujen ostojen kohdalta kokonaisuudessaan.

 

 

 

 

 Selvitys:

 Yhdyskuntapalveluiden maksutuotot pienentyneet.

 Kaavoitusmaksut arvioitua suuremmat. Rakennusten ylläpitokustannusten nousu näkyy myös toimintakuluissa. Lisäksi on tehty välttämättömiä korjaustöitä liikenneväylillä sekä rakennusten osalta.

 

 Muutokset tuloslaskelmaan:

Verotulokertymä talousarviossa 2024 on  4 894 000 €. Kuntaliiton verotuloennusteen 9/2024 verotulot tulisivat olemaan  5 259 000 €. Verotuloennusteessa kunnallisverokertymä olisi parempi kuin talousarviossa 2024 arvioitu.

 

Valtionosuudet talousarviossa 2024 on 2 989 396 € ja ennusteen 9/2024 mukaan valtionosuudet tulisivat olemaan 2 963 751 €

 

Rahoitustuotot/-kulut osiossa muut rahoitustuotot talousarviossa 2024 210 000 € ja arvioidusti tulee toteutumaan 377 000 €                           

 

 Hallintosääntö 24 § Talousarvion muutokset

 Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle viipymättä muutostarpeen ilmaannuttua ja viimeistään talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen talousarvion muutosehdotusta ei voida valtuustolle tehdä.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2024 talousarvion toteutumisen tiedoksi ja esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy muutokset käyttötalouteen ja tulosalueiden ylitykset ja alitukset, sekä hyväksyy muutokset tuloslaskelmaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaisa Ralli siirtyi tämän pykälän alussa etäyhteyteen ja Vesa Ahonen siirtyi puheenjohtajaksi.

 

 

KVALT 12.12.2024 § 47  

228/02.05.06/2022  

 

  

Hallituksen päätösesitys Kunnanvaltuusto hyväksyy muutokset käyttötalouteen ja tulosalueiden ylitykset ja alitukset, sekä hyväksyy muutokset tuloslaskelmaan.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.