RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Paikallisneuvottelut 1.6.2024
KHALL 10.06.2024 § 102
301/01.00.01/2022
Selostus Hallintosäännön 70§ mukaan kunnanhallitus päättää koko henkilöstöä koskevien virka- ja työehtosopimusten harkinnanvaraisten määräysten täytäntöön panemisesta ja soveltamisesta sekä kunnan viranhaltijain neuvotteluoikeudesta annetun lain tai pääsopimuksen mukaisten neuvottelujen käymisestä sekä paikallisen virka- ja työehtosopimuksen tekemisestä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuutuksen nojalla.
Paikallisen järjestelyerän suuruus on alun perin 0,4 % sekä lisäys paikalliseen järjestelyerään (verrokkialojen vaikutus) 0,33 % = yhteensä 0,73 % kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen palkkasummasta.
Paikallisten järjestelyerien suuruus lasketaan tämän sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta. Sulkavan kunnan järjestelyerän suuruus on laskettu maaliskuun 2024 palkoista ja se on 860,54 €.
Paikallinen kehittämiserä 1,00 % kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen palkkasummasta.
Paikallisen järjestelyerän kehittämiserän suuruus lasketaan tämän sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta. Sulkavan kunnan järjestelyerän kehittämiserän suuruus on laskettu maaliskuun 2024 palkoista ja se on 1.178,82 €.
Paikallisen työnantajan edustajat ja pääsopijajärjestöjen edustajat neuvottelivat paikallisen järjestelyerän käyttämisestä.
Sulkavan kunnan työnantajien ja työntekijöiden edustajien ehdotus on, että järjestelyvaraerä jaetaan tasan kaikkien kesken, jolloin järjestelyvaraerän suuruus on 17,21 €/hlö ja kehittämiserän suuruus on 23,58 €/hlö.
Paikallisen järjestelyerän suuruus on alun perin 0,4 % sekä lisäys paikalliseen järjestelyerään (verrokkialojen vaikutus) 0,33 % = yhteensä 0,73 % Kunta-alan OVTESin palkkasummasta.
Paikallisten järjestelyerien suuruus lasketaan tämän sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta. Sulkavan kunnan järjestelyerän suuruus on laskettu maaliskuun 2024 palkoista ja se on 1.187,07 €.
Paikallisen järjestelyerän kehittämisohjelman mukainen kehittämiserä 1.6.2024 lukien
. Paikallinen kehittämiserä 0,60 % OVTES:n osioissa A-F.
. Paikallinen kehittämiserä 1,00 % OVTES:n osiossa G.
Paikallisen järjestelyerän kehittämisohjelman mukaisen kehittämiserän suuruus lasketaan tämän sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta.
Sulkavan kunnan järjestelyerän suuruus on laskettu maaliskuun 2024 palkoista ja se on
osioissa A- F: 886,70 € ja
osiossa G: 154,46 €.
Perusopetuksen ja lukion henkilöstön osalta järjestelyerä 0,73 % ja kehittämiserä 0,60 % käytetään palkkausjärjestelmän kehittämiseen tasa-arvoisemmaksi ja työvoiman saatavuutta tukevaksi. Järjestelyerä ja kehittämiserä käytetään tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja tva-lisiin.
Varhaiskasvatuksen opettajien osalta järjestelyvaraerän summa ja kehittämisohjelman kehittämiserän summa on laskettu yhteen. Heidän palkkojaan korotetaan siten, että palkka on 6,7155 % verran korkeampi tämänhetkistä minimipalkkaa. Tällä hetkellä tehtäväkohtaiset palkat
ovat 3,011 % - 5,345 % suuremmat kuin tehtäväkohtaiset palkat. Heidän uusi tehtäväkohtainen palkkansa on siis minimipalkka + %-osuuden mukainen korotus: 6,7155 %. Muut lisät tulevat sitten normaalisti näiden päälle.
Kansalaisopiston opettajat:
Järjestelyerä- ja kehittämiseräsummat jaetaan tasan vakituisen henkilöstön kesken.
Järjestelyvaraerän suuruus on 32,08 €/hlö ja kehittämiserän suuruus on 27,71 €/hlö.
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Sakari Varala
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy paikallisneuvottelutulokset.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |