RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lohilahden eräreittien maa-alueiden vuokrasopimus
KHALL 10.01.2024 § 8
289/10.03.01.01/2022
Selostus Sulkavan kunnan ylläpitämiä retkeilyreittejä kulkee Lohilahdessa Metsähallituksen omistamilla maa-alueilla. Näiden maa-alueiden käytöstä ei ole voimassa olevaa käyttöoikeussopimusta.
Liitteenä on luonnokset Lohilahden eräreittien maa-alueiden ja Lieviskänjoen varrella olevien taukopaikkojen maa-alueiden käyttöoikeussopimuksista.
Hallintosäännön 79 §:n mukaan Kunnanhallitus muualla säädettyjen tai määrättyjen asioiden lisäksi päättää tai määrää alaisensa viranhaltijan päättämään:
1. Kiinteän omaisuuden vuokralle antamisesta ja ottamisesta, sekä käyttö- tai hallintaoikeuden myöntämisestä.
Valmistelija Tekninen johtaja Antti Hulkkonen
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mervi Palmu
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteen käyttöoikeussopimukset Lohilahden eräreittien maa-alueista.
Päätös Muutettu päätösehdotus: Asia jätetään pöydälle.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Vt. tekninen johtaja Asta Veikkanen oli kokouksessa paikalla asian käsittelyn aikana klo 10.20 - 10.24.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |