RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2024/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston 14.11.2023 kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus
KHALL 10.01.2024 § 3
107/00.01.02/2021
Selostus Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 56 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee jättää kunnanvaltuuston päätös täytäntöön panematta, mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen. Tällöin asia on viipymättä saatettava uudelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Valtuusto on kokouksessaan 14.11.2023 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 52 Vastaukset tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomukseen
§ 53 Tuloveroprosentti vuodelle 2024
§ 54 Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024
Tarvittaessa kunnanvaltuuston päätöksiä esitellään kunnanhallituksen kokouksessa.
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kunnanvaltuuston päätökset laillisiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |