RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 242
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Antti Hulkkosen irtisanoutuminen teknisen johtajan virasta
KHALL 20.11.2023 § 242
284/01.01.05/2022
Selostus Tekninen johtaja Antti Hulkkonen on jättänyt kunnanjohtajalle osoitetun liitteen mukaisen irtisanoutumisilmoituksen 14.11.2023, jossa hän irtisanoutuu teknisen johtajan virasta siten, että virkasuhde päättyy 14.1.2024.
Laki kunnallisesta viranhaltijasta 40 § määrää, että viranhaltijan
irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään 14 vuorokautta, jos palvelussuhde on kestänyt enintään viisi vuotta.
Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona
irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi. Viranhaltijan pyynnöstä
tai suostumuksella voidaan noudattaa 1 ja 2 momentissa tarkoitettua
lyhyempää irtisanomisaikaa.
Sulkavan kunnan hallintosäännön 68 §:n mukaan:
1) viranhaltijan ja työntekijän palvelussuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta päättää se viranomainen, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen ja
2) eron myöntämisestä päättää hänen esimiehensä.
Teknisen johtajan esihenkilö on kunnanjohtaja.
Kunnanjohtaja on siirtänyt hallintosäännön mukaisesti ratkaisuvallan eron myöntämisen osalta kunnanhallitukselle.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy tekninen johtaja Antti Hulkkosen irtisanoutumisen teknisen johtajan virasta pyyntönsä mukaisesti siten, että viimeinen virantoimituspäivä on 14.1.2024.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |