RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 238
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Pöytäkirjantarkastus
KHALL 20.11.2023 § 238
Selostus Sulkavan kunnan hallintosäännön 164 § määrää, että sihteeri laatii pöytäkirjan puheenjohtajan hyväksymässä muodossa. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä pöytäkirjantarkastusta seuraavana perjantaina kunnanviraston aukioloaikana. Mikäli ko. päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, pöytäkirja pidetään nähtävänä seuraavana työpäivänä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Taina Huiskonen ja Aku Mikkonen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |