RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Talousarvio v. 2024
KHALL 04.07.2023 § 149
Selostus Kunnanhallitus käsitteli talousarvion valmistelun lähtökohtia iltakoulussa 12.6.2023. Huomioon ottaen tiedossa olevat kunta-alan palkkaratkaisut, kunnan keväällä 2023 kilpailuttamat koulukyytisopimukset, korkotason nousu ja yleinen kustannuskehitys, on vuoden 2024 talousarvio nykyisillä rakenteella 280 000 euroa alijäämäinen.
Iltakoulussa todettiin, että vuoden 2024 talousarvion valmistelun lähtökohta tulee olla ylijäämäinen käyttötalous. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että toimintakatteen läpi toimialojen tulee pysyä talousarvion 2023 tasolla.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa talousarvion 2024 suunnittelukehyksenä toimialoille siten, että talousarvion toimintakate tulee säilyttää vuoden 2023 tasolla.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KHALL 18.09.2023 § 195
Selostus Vuoden 2024 talousarvion valmistelutilanne esitellään kokouksessa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Merkitään vuoden 2024 talousarvion valmistelutilanne tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
KHALL 30.10.2023 § 219
Selostus Esityslistan oheismateriaalina on kunnan talouden suunnittelukehikko vuosille 2024-2027, investointisuunnitelman luonnos ja keskushallinnon alainen talous- ja toimintasuunnitelma vuodelle 2024.
Kunnan talousarvio on valmistelutilanteessa 25.10.2023 ylijäämäinen 10 589 euroa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Merkitään vuoden 2024 talousarvion valmistelutilanne tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Sirpa Nokelainen poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 14.26.
YHTTOIM 15.11.2023 § 19
228/02.05.06/2022
Selostus Kunnanhallitus käsittelee talousarviota 13.11.2023 ja 20.11.2023.
Liite Talousarvio 2024
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |