RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 105
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
KHALL 08.05.2023 § 105
222/14.01.00/2022
Selostus
Savonlinnan Seudun Matkailu Oy esittää Sulkavan kunnalle, että kunta osallistuu Luonto-Saimaa 2.0 -hankkeeseen 8000 euron rahoitusosuudelle. Hankeen kesto olisi kolme vuotta
Hankkeen tavoitteena on kehittää Savonlinnaa ja seutukuntaa yli maakuntarajojen kansainvälisesti vetovoimaiseksi, ympärivuotiseksi luontomatkailukohteeksi. Pääpaino on luontomatkailureittien kehittämisessä eri vuodenaikoihin, alueen luontomatkailutarjonnan tunnettuuden lisäämisessä sekä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä ja ympärivuotistamisessa. Vahvoina teemoina ovat kalastusmatkailu ja pyörämatkailu. Tuloksena on alueen vahvuuksiin perustuva ja useita lajeja käsittävä reitistö, joka tunnetaan niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Alueen palvelutarjonta on monipuolistunut ympärivuotiseksi, houkutellen alueelle uusia asiakasryhmiä sekä pidentäen matkailijan viipymää alueella.
Hankkeen päätoteuttaja: Savonlinnan Seudun Matkailu Oy
Hankkeen kokonaisbudjetti: n. 1 150 000 €
JTF-rahoitus: n. 920 000 €
omarahoitus 20 %: n. 230 000 €
yrityksien osuus omarahoituksesta n. 54 000 €
kuntien osuus omarahoituksesta n. 176 000 €
Hankesuunnitelman mukaisesti hankkeen henkilöstöresurssi tulee olemaan 5 htv
Lopullinen omarahoitusosuus määräytyy budjetin ja hanketoimijoiden omarahoitusosuuksien varmistumisen ja hankkeen saaman positiivisen rahoituspäätöksen jälkeen. Omarahoitus voi olla yllä mainittua pienempi, mutta maksimissaan 8 000 euroa hankkeen aikana. Jos hanke ei toteudu täysimääräisesti vahvistetun budjetin mukaisesti, palautetaan käyttämättä jäänyt omarahoitusosuus.
Kuntien omarahoitus on edellytys kuntien yritysten osallistumiselle hankkeeseen. Kuntien rahoitusosuudet määräytyvät kuntien koon, hankkeessa mukana olevien yritysten määrän ja matkailullisen potentiaalin mukaan.
Hankkeen ohjausryhmä
Hankkeen rahoitukseen osallistuville kunnille on varattu paikka ohjausryhmässä.
Oheismateriaali Hankkeen kuvaus
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Sulkavan kunta päättää osallistua Luonto-Saimaa 2.0 -hankeeseen enintään 8000 euron rahoitusosuudella.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |