RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.04.2023/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Rakennustarkastajan viran perustaminen
KHALL 14.04.2023 § 75
206/00.01.02/2022
Selostus Sulkavan ja Rantasalmen kuntien keskinäinen sopimus rakennus- ja ympäristövalvonnan yhteistyöstä päättyy 31.8.2023. Sulkavan kunnan tulee järjestää tehtävät 1.9.2023 alkaen joko omana työnä tai yhteistyössä toisen kunnan kanssa. Yhteistyötä on kartoitettu kevään aikana. Kokonaisarvioinnin perusteella on tarkoituksenmukaisinta, että Sulkavan kunta vastaa itsenäisesti rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä ja perustaa rakennustarkastajan viran ja aloittaa viran täyttöprosessin.
Maankäyttö- ja rakennuslain (5.2.1999/132) 21 §:n mukaan rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin, jona ei kuitenkaan voi toimia kunnanhallitus. Rakentamisen neuvontaa ja valvontaa varten kunnassa tulee olla rakennustarkastaja.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (10.9.1999/895) 4 §:n 3 momentin mukaan rakennustarkastajalla tulee olla tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto. Lisäksi hänellä tulee olla riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. 108 §:n mukaan "sen estämättä, mitä 4 §:n 3 momentissa säädetään, rakennustarkastajana voi toimia ennen tämän asetuksen voimaantuloa rakennustarkastajan virkaan nimitetty henkilö tai henkilö, joka täyttää aikaisemman asetuksen 158 a §:ssä rakennustarkastajalle säädetyt kelpoisuusvaatimukset".
158 a § "Rakennustarkastajalta vaaditaan teknillisen koulun rakennusosaston talonrakennuksen opintosuunnalla suoritettu teknikon tutkinto tai aikaisempi sitä vastaava tutkinto tai muussa oppilaitoksessa suoritettu sitä korkeampi rakennusalan tutkinto".
Kunnan hallintosäännön 46 §:n 2 momentin mukaan kunnanhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.
Yritysvaikutusten arviointi Oheismateriaalina
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) perustaa rakennustarkastajan viran
2) julistaa viran haettavaksi
3) nimetä haastattelutyöryhmän
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Haastattelutyöryhmäksi nimettiin kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |