RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kulttuurikurre -hankkeen kuntarahoitusosuus
KHALL 14.03.2023 § 53
197/14.02/2022
Selostus Juvan ja Sulkavan kuntien ohjaama melonta- ja pyöräilyreitti Oravareitin toiminnasta ja reitin kehittämisestä vastaava työryhmä kokoontui 22.2.2023 TeaHouse of Wehmaisilla. Kokouksessa työryhmä esitti, että kunnat hakisivat Taiteen edistämiskeskuksen erityisavustusrahoitushaussa harvaan asutun maaseudun kulttuuritoimintaan (hama-rahoitus) rahoitusta Oravareitin kehittämiselle aktiviteettireitistä kulttuurireitiksi.
Haku on avoinna 15.2.-15.3.2023.
Sulkavan kunnan omarahoitusosuudeksi esitetään 5.000 €.
Hankkeen rahoitussuunnitelma
Taiteen edistämiskeskukselta haettava erityisavustusrahoitus 100.000 € Kuntien omarahoitusosuus yhteensä 10.000 € (noin 10 %)
Rahoitus yhteensä: 110.000 €
Kuntien omarahoitusosuus 10.000 € koostuu seuraavasti:
- Juvan kunnan osuus omarahoitusosuudesta 5.000 €
- Sulkavan kunnan osuus omarahoitusosuudesta 5.000 €.
Alustavassa hankesuunnitelmassa sponsorituloja on budjetoitu 3.000 €. Hankkeen aikana eri tahoille mahdollisesti myydään mainostilaa AR-applikaatioon: toimenpiteiden toteutuessaan sponsoritulot alentavat kuntien omarahoitusosuutta 1.500 €/kunta.
Hanketoimenpiteissä mukana on Juvan ja Sulkavan kuntien alueella kulkeva melonta- ja pyöräilyreitti Oravareitti lähiympäristöineen ja muita kuntien alueella sijaitsevia, kulttuuri- ja luonnonympäristön, paikalliskulttuurin ja historian näkökulmista merkittäviä, nähtävyys-arvoiltaan matkailukohteiksi soveltuvia luonto- ja kulttuurikohteita. Hankkeen tarinallistamistoimenpiteissä hyödynnetään uusia, appli-kaatiopohjaisia, lisätyn todellisuuden teknologioihin (AR-teknologia) pohjautuvia ratkaisuja.
Seudulla uudenlaisen, innovatiivisen matkailutuotteen tuottamiseen johtavassa hankkeessa muun muassa osallistetaan ja työllistetään paikallisia kulttuuri- ja matkailupalveluiden alalla toimivia yhteisöjä, yhdistyksiä, yrityksiä, osuuskuntia ja yksittäisiä toimijoita, suojellaan ja vaalitaan kulttuuri- ja luonnonympäristön erityislaatuisuutta ja lisätään seudulle kohdistuvaa matkailutuloa.
Oheismateriaali Alustava hankesuunnitelma
Valmistelijat Viestintä- ja markkinointikoordinaattori Tiina Turunen
Elinkeinotoimen sihteeri Maisa Kokki
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Sulkavan kunnanhallitus päättää osallistua Kulttuurikurre -hankeen hakemiseen 5000 euron omarahoitusosuudella. Omarahoitusosuus maksetaan elinkeinojen kehittämiseen varatusta määrärahasta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Viestintä- ja markkinointikoordinaattori Tiina Turunen oli paikalla tämän pykälän käsittelyssä klo 10.57 - 11.28.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |