RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sateenkaaren koulun kuntayhtymähallituksen varajäsen nimeäminen
KHALL 06.02.2023 § 19
28/00.04.01/2022
Selostus Sulkavan kunta on liittynyt Sateenkaaren koulun kuntayhtymään 1.1.2023 alkaen. Kunnanjohtaja on käynyt valtuuston 15.12.2022 § 59 päätöksen mukaisesti neuvottelut mahdollisista edustajista kuntayhtymän hallitukseen ja tarkastuslautakuntaan. Sulkavan kunnan tulisi nimetä edustajansa kuntayhtymän hallituksen varajäseneksi, edustaja voi olla mies tai nainen.
Kunnanvaltuusto valtuutti 6.6.2022 § 26 kunnanhallituksen nimeämään ehdokkaan uuden kuntayhtymän hallituksen jäseneksi.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Sulkavan kunnan edustajan Sateenkaaren koulun kuntayhtymän hallituksen varajäseneksi.
Päätös Sulkavan kunnan edustajaksi nimettiin Mirjam Reponen Sateenkaaren koulun kuntayhtymän hallituksen varajäseneksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |