RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston 15.12.2022 kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus
KHALL 06.02.2023 § 16
107/00.01.02/2021
Selostus Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 56 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee jättää kunnanvaltuuston päätös täytäntöön panematta, mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen. Tällöin asia on viipymättä saatettava uudelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Valtuusto on kokouksessaan 15.12.2022 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 57 Saimaa ja Siikajärvi alueen rantaosayleiskaavan muutos ja laajennus
§ 58 Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2024-2027
§ 59 Sateenkaaren koulun kuntayhtymän perustaminen
Valtuuston 15.12.2022 päätöksestä § 57, Saimaa ja Siikajärvi alueen rantaosayleiskaavan muutos ja laajennus, muutosalueen nro 2 osalta on tehty valitus hallinto-oikeuteen.
Tarvittaessa kunnanvaltuuston päätöksiä esitellään kunnanhallituksen kokouksessa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kunnanvaltuuston päätökset laillisiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi muilta osin paitsi Saimaa-Siikajärvi alueen rantaosayleiskaavan muutosalueen 2 (kohde 2) osalta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |