RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ilmoitusasiat
KHALL 06.02.2023 § 27
Selostus Toimielimelle saatetaan tiedoksi seuraavaa:
- Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2022
- Valtiovarainministeriön maksuerittely ja päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus vuonna 2023 ja päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2023.
- Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinta ja ohjaustuntien laskennalliset määrät vuonna 2023
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |