RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 177
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausuntopyyntö: Etelä-Savon maakuntaliiton talouden ja toiminnan suuntaviivat 2023
KHALL 03.10.2022 § 177
116/00.01.02/2022
Selostus Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää Etelä-Savon maakuntaliiton jäsenkunnilta lausuntoa liitteenä olevasta maakuntaliiton talouden ja toiminnan suuntaviivoista vuodelle 2023. Erityisesti pyydän kuntien kantaa maakuntahallituksen 22.8.2022 §:ssä 122 esittämään kuntien maksuosuuksien 2 % nostamiseen vuodelle 2023. Palautteen perusteella valmistellaan lopullinen toimintasuunnitelman sisältävä talousarvioesitys vuodelle 2023 maakuntavaltuuston joulukuun kokoukseen.
Lausunnot em. asiasta pyydetään toimitetaan maakuntaliiton kirjaamon sähköpostiin 30.9.2022 mennessä.
Liite Talouden ja toiminnan suuntaviivat 2023
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että sillä ei ole huomautettavaa Etelä-Savon maakuntaliiton talouden suuntaviivoista 2023. Toiminnan suuntaviivojen ja edunvalvonnan osalta tulee edelleen edistää valokuituverkkojen kehittymistä maakunnassa. Lisäksi maakunnan nykyisten saaristokuntien aseman ja rahoituksen säilyttämiseksi tulee edelleen tehdä monialaista edunvalvontatyötä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |