RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.08.2022/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston 16.5.2022 ja 6.6.2022 kokousten päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus
KHALL 22.08.2022 § 142
107/00.01.02/2021
Selostus Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 56 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee jättää kunnanvaltuuston päätös täytäntöön panematta, mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen. Tällöin asia on viipymättä saatettava uudelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Valtuusto on kokouksessaan 16.5.2022 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 20 Sopimus alueellisesta jätelautakunnasta
§ 21 Kunnan sitoumus Leaderin kuntarahoitukseen vuosille 2023-2027
§ 22 Luettelo valtuutettujen tekemistä aloitteista ja kuntalaisaloitteista
Valtuusto on kokouksessaan 6.6.2022 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 26 Vaalijalan kuntayhtymän jakautuminen ja uuden Sateenkaaren koulun
kuntayhtymän perustaminen
§ 27 Hallintosääntö 1.8.2022 alkaen
§ 28 Kaavoituskatsaus 2022
§ 29 Tilinpäätös 2021
§ 30 Arviointikertomus vuodelta 2021
§ 31 Tilintarkastuskertomus vuodelta 2021
§ 32 Tilinpäätöksen hyväkyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
vuodelta 2021
Tarvittaessa kunnanvaltuuston päätöksiä esitellään kunnanhallituksen kokouksessa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kunnanvaltuuston päätökset laillisiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |