RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.06.2022/Pykälä 129
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Puumalan ympäristösihteerin ostopalvelusopimus / irtisanominen
KHALL 29.06.2022 § 129
88/01.01.05/2022
Sulkavan kunta on ostanut Puumalan kunnalta vuodesta 2013 alkaen jätehuoltoviranomaisen tehtäviin liittyvän ympäristösihteeripalvelun. Sopimuksen mukainen korvaus Puumalan kunnalle on vuosittain noin 3300 euroa.
Sulkavan kunnanvaltuusto on 16.5.2022 § 20 päättänyt, että Sulkavan kunta liittyy alueelliseen jätelautakuntaan 1.1.2023. Tämän myötä kunnanhallitus ei toimi enää Sulkavan kunnan jätehuoltoviranomaisena eikä näin ollen tarvetta ympäristösihteerin työpanoksen ostamiselle ole.
Ympäristösihteerin ostopalvelusopimuksella on kuuden kuukauden irtisanomisaika tai se voidaan purkaa myös sopimusosapuolten yhteisellä päätöksellä. Sulkavan kunnanjohtaja ja Puumalan kunnanjohtaja ovat keskustelleet asiasta ja todenneet, että sopimus on mahdollista sopia päättymään 31.12.2022.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää Puumalan kunnalle, että sopimus ympäristösihteeripalvelujen ostamisesta päättyy 31.12.2022
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |