RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Keskustan valtuustoaloite lähipalvelujen turvaamisesta
KHALL 09.05.2022 § 94
33/00.01.01/2021
Selostus Keskustan valtuustoryhmä jätti 8.3.2021 seuraavan valtuustoaloitteen lähipalvelujen turvaamisesta:
"Sulkavan keskustan valtuustoryhmä kantaa huolta paikkakunnan palvelujen ja työpaikkojen säilymisestä, kun yritysten liiketoimintaedellytykset heikentyvät koronatilanteen kiristyessä.
Sulkavan keskustan valtuustoryhmä esittää, että Sulkavan kunta varaa 30.000 euroa käytettäväksi tukemaan sulkavalaisia pienyrityksiä koronan aiheuttamissa taloudellisissa vaikeuksissa.
Kunnanhallitus määrittelee tarkemmat jakoperusteet, ehdot ja aikataulun. Lisäksi edellytetään kunnan jatkavan yrittäjien aktiivista avustamista valtion eri koronatukimuotojen hakemisessa."
Valmistelija: Hallintojohtaja Mervi Palmu, mervi.palmu(a)sulkava.fi, 044 417 5201
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää jatkovalmistelusta.
Päätös:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle 30.000 euron lisämäärärahaa elinkeinotoimen avustuksiin.
Kunnanhallitus päättää avustuskriteereistä.
________________
Valtuusto myönsi vuodelle 2021 korona-avustuksiin 30 000 € lisämäärärahan, josta käytettiin 15 000 €.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että asia on loppuunkäsitelty.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |