Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sulkavan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 92


11 Sulkava hankealueet (1)

 

Osallistuminen Etelä-Savon tavoitteelliseen tietoliikenneverkkohankkeeseen

 

KHALL 09.05.2022 § 92  

61/07.00.00/2022  

 

 

 

Selostus Vuonna 2021 Liikenne- ja viestintävirasto toteutti markkina-analyysin Sulkavan kunnan alueelle osana Etelä-Savon tavoitteellista tietoliikenneverkkohanketta. Markkina-analyysin tuloksena Liikenne- ja viestintävirasto on esittänyt hankkeen tukikelpoiset alueet.

 

Hankkeen valmistelu ja päätöksenteko etenevät seuraavasti:

  • kunnat tekevät päätöksen hankealueista, joille kiinteitä yhteyksiä rakennetaan.
  • maakuntaliitto julistaa hankealueille laajakaistahankkeeseen liittyvän valtiontuen julkisesti haettavaksi.
  • maakuntaliitto valitsee tukea hakeneiden joukosta toteuttajan, joka toteuttaa hankkeen kokonaistaloudellisesti edullisimmin.
  • kunta päättää omarahoitusosuudesta. Sulkavan kunnan omarahoitusosuus on 33 % rakentamiskustannuksista.
  • valittu toteuttaja tekee tukihakemuksen Traficomille, joka tekee hakemuksen pohjalta tukipäätöksen.

 

Hankkeen kustannukset saadaan selville vasta toteuttajan valinnan yhteydessä. Liitteenä on markkina-analyysin pohjalta valmisteltu esitys Sulkavan tukikelpoisiksi hankealueiksi.

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää Etelä-Savon maakuntaliitolle liitteen mukaiset alueet kiinteiden yhteyksien rakentamisen hankealueiksi ja, että liitteissä esitetyt alueet kilpailutetaan hankealueina seuraavasti:
1) Keskusta (1) ja Rauhaniemi (2)
2) Lohilahti (4)
3) Kaartilankoski (3), Telataipale (6), Kaipola (5), Tunnila (7)

Kunta tekee lopullisen päätöksensä hankkeeseen osallitumisesta toteuttajan valinnan jälkeen, kun hankkeen todelliset kustannukset ovat selvillä.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus:

Kunnanhallitus esittää Etelä-Savon maakuntaliitolle liitteen mukaiset alueet kiinteiden yhteyksien rakentamisen hankealueiksi ja, että liitteissä esitetyt alueet kilpailutetaan hankealueina seuraavasti:

1) Keskusta (1) ja Rauhaniemi (2)
2) Lohilahti (4)
3) Kaartilankoski (3), Telataipale (6), Kaipola (5), Tunnila (7),
        Väätälänmäki
        (8) Partala (9), Kyrsyä (10), Mäntynen (11)

Hankealueiden osalta myös osatarjoukset hyväksytään.

Kunta tekee lopullisen päätöksensä hankkeeseen osallistumisesta toteuttajan valinnan jälkeen, kun hankkeen todelliset kustannukset ovat selvillä

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15.00 - 15.50.