RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Edustukset ja ohjeistukset kunnan edustajille eri yhteisöissä sekä muut konserniohjaukseen ja valvontaan liittyvät asiat
KHALL 09.05.2022 § 107
Selostus Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajat tytäryhteisöjen yhtiökokouksiin, tarvittaessa kunnan edustajille annetaan ohjeita kunnan kan¬nan ottamiseksi tärkeimpiin asioihin. Kunnanhallitus voi antaa yh¬tiö- ja vuosikokousedustajille ohjeita yhtiöiden hallitusten jäsenten ja tilintarkastajien valinnasta. (Sulkavan kunnan konserniohje 1.4)
- Jäsenten ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajat.
Päätös Verotuksen oikaisulautakuntaan esitetään Jukka Sorjonen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |